maanantai 11. joulukuuta 2017

Kepler62 ja uusi dekkarisarja nuorille

Viime aikoina olen jälleen lukenut enemmän kirjoja, kuin mitä ehdin blogata. Tuntuu vähän siltä, että kun luen etenkin lastenkirjoja, niin ehdin käsitellä niitä sen jälkeen niin paljon töissä, että meinaan unohtaa tuoda ne tänne. Ja kun aikaa kuluu, niin ei jaksaisi enää toistaa itseään vielä täälläkin. Pieniä, mutta tällä hetkellä todellisia kompastuskiviä tämän bloggaajan tiellä. Mutta olen muutaman koontipostauksen räpeltänyt kasaan, ja tässä niistä ensimmäinen.

IMG_0805

Bjorn Sortland & Timo Parvela: Kepler62 - Kirja kuusi: Salaisuus, Wsoy 2017
Kuvitus: Pasi Pitkänen
Suomentanut: Outi Menna
Sivut: 187
Kirjastosta

Kepler62-kirjasarjan viimeisen osan kanssa kävi kuten vähän pelkäsinkin; Sortlandin osuudet eivät ole olleet lemppareitani, ja viimeinen osa oli pettymys. Sortland ei ole mielestäni yhtä hyvä kuljettamaan juonta, luomaan jännitettä ja kokoamaan palasia yhteen kuin Parvela. Tämä viimeinen osa oli liian sirpalemainen, löysä ja väkivaltainen. En ymmärtänyt kaiken romantiikan ja väkivallan tarpeellisuutta, sillä ne tuntuivat ajavan tarinan syvällisemmän osuuden yli. Loppuratkaisu oli kuitenkin odotettu ja ihan hyvä.

Kepler62 on kokonaisuutena hyvä kirjasarja, mutta harmittaa, ettei sen osat ole keskenään tasalaatuisia. Lisäksi kirjat ovat huomattavasti rankempia mitä pidemmälle sarja etenee. Ensimmäistä osaa uskaltaa suositella melko nuorellekin lukijalle, mutta viimeisiä osia ei. Tämän kanssa pitäisi kasvaa kuin Pottereita lukiessa.

Kirjasarjasta on tulossa toinen tuotantokausi, mitä ikinä se kirjojen kohdalla tarkoittaakaan, ja toivon, että sen kanssa on ratkottu ongelmat, jotka nyt vaivaavat näitä ensimmäistä kuutta osaa. 

Aion kuitenkin jatkossakin suositella kirjasarjaa, mutta viimeisiä osia varauksella nuorimmille lukijoille. 


IMG_0806

Camilla ja Viveca Sten: Syvyyksissä (Synkät vedet #1), Otava 2017
Suomentanut: Tuula Kojo
Sivut: 268
Kirjastosta

Syksyn yllättäjä taitaa olla Camilla ja Viveca Stenin - äiti ja tytär! -yhdessä kirjoittama Syvyyksissä. Hieno perusdekkari nuorille, jonka miljöönä on upeasti eloon herätetty Itämeren saaristo. Kirjan tunnelma ja jännitys veivät mennessään. Mikä voisikaan olla kutkuttavampaa kuin saaristoon kadonneet ihmiset ja mysteerit, joita tuntuu riittävän jokaisen kylmää hönkäilevän saarennyppylän takana? Kirjassa on mystiikkaa, myyttejä ja salaisuuksia. Teos ottaa myös hienosti kantaa Itämeren saastuneisuuteen. Mielestäni sopii eri-ikäisille lukijoille hyvin.

Kirjan heikkouksia oli paikoitellen tökkivä ja virheellinen kieli. Ainakin heti alussa oli sellainen kirjoitusvirhe, että olisin saattanut jättää lukematta, ellei työkaveri olisi kirjaa kehunut. Lisäksi lopussa kun isoin salaisuus oli paljastunut, niin itseltäni meinasi loppua kiinnostus lukea viimeiset sivut. Vika ei liene kirjan, vaan kärsimättömän lukijan, sillä pidin kirjasta kyllä muuten kovasti.

Syvyyksissä aloittaa Synkät vedet -kirjasarjan, jonka melko varmasti luen, jos sarjassa pysytellään saaristossa. Suosittelen ehdottomasti tutustumaan.

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen nuorten dekkarisarja! Hyville, ei liian raaoille jännityskirjoille olisi tilaa esim. koulukirjastossa, joten minkä ikäisille lapsille/nuorille suosittelisit tuota Syvyyksissä-kirjaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä mielenkiintoinen ja tosi kiva, että noin perusdekkaria tehdään myös nuorille. Mun mielestä kirja sopii parhaiten ehkä 11-13 vuotiaille, ja täällä kirjaa on vinkattu ainakin 5. luokkalaisille, mutta tarjoaisin tätä myös yläkouluun ja kirjastosta löytyy nuortenhyllystä.

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössä roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.