Alison Bechdel: Lepakkoelämää I - IV

Alison Bechdel: Lepakkoelämää I, Kääntöpiiri 2000

(Suom. Hannele Kivilahti)
Lepakkoelämää II, Like 2010
Lepakkoelämää III, Like 2011

Lepakkoelämää IV: Rakkaus ja muita onnettomuuksia, 2013

(Suom. Tarja Sahlstén)

Kirjastosta

Kuvassa vain ensimmäinen osa.

Alison Bechdelin huikea Hautuukoti kiilasi hetkessä yhdeksi lempikirjakseni ja sen jälkeen hänen muukin tuotantonsa on kiinnostanut. Lukujumin riivaamana tartuin helposti lähestyttävältä ja hauskalta vaikuttavaan Lepakkoelämä -sarjakuvaan, joka onnistui Hautuukodin tavoin myöskin kaivertamaan onkalon jonnekin sydämeni sopukoihin. Kaiken elämän mylläkän ja myllerryksen keskellä olen lukenut näitä sarjakuva-albumeja kuin lohtuna, kiintynyt hahmoihin jokaisen sivun jälkeen yhä enemmän ja alkanut jo ennen viimeistä osaa panikoida, että mitä teen, kun sarjakuva loppuu. Onko elämää Lepakkoelämän jälkeen?

Lepakkoelämää kertoo lesboystävysten elämästä 1990-luvulla ja myöhemmissä osissa 2000-luvun alussa. Sarjakuvan henki on lämmin, kun se kuvaa näiden feministien, vegaanien ja ihmisoikeustaiteilijoiden hersyvää (ja vähän kadehdittavaa!) ystävyyttä, erilaisia ihmissuhdekiemuroita, avioliittohaaveita (tai koko instituution vastustamista) ja lasten hankkimista. Samalla pyristellään opiskelun ja työelämän pyörteissä, seurataan politiikka, koetaan maailmantuskaa ja yritetään vaikuttaa. Sarjakuvassa kiemurrellaan perinteiden ja kaiken sen vastaisen välimaastossa. Vaikka sarjakuva vilisee lesboja, niin mukaan mahtuu myös muutama mies, biseksuaali lesbo, ja transihminen.

Sarjakuvassa käsitellään monia niin tärkeitä, mietityttäviä ja puhuttavia aiheita, että sen lukeminen on samaan aikaan ravistelevaa, elähdyttävää ja aika ihanaa. Pidän sarjakuvista – ja kirjoista ylipäänsä – joissa yhdistyy kiinnostava tarina ja jonkinlainen kannanotto. Vaikka tässä tapauksessa täytyy sanoa, että koko sarjakuvahan on iso kannanotto! Vai kuinka monta lesbojen elämää vuosikymmenien ajan kuvaavaa sarjakuvaa löytyy? Sarjakuva on sopivassa suhteessa hersyvän hauska, että vakava. 

Jos löysin itseni jo Hautuukodin sivuilta, niin tämä oli kuin olisi tullut kotiin. Vaikka haluan lukea kaikkea laidasta laitaan, haastaa ajatteluni ja oppia aina lisää, niin joskus on parasta lukea jotain sellaista, missä oikeastaan mikään ei hankaa vastaan. Lepakkoelämä onnistui olemaan sellainen. Ja silti löytyi se kokonaisuuden kiinnostavaksi tekevä särö.

♥♥♥♥