maanantai 26. kesäkuuta 2017

Pride-viikon lukuvinkit & lukutempaus


Helsingin Pride-viikkoa vietetään 26.6.-2.7. eli tällä viikolla. Helsinki Pride ei itseäni niin paljon kosketa, sillä turkulaisena odotan yleensä lempikuukauttani elokuuta ja Turku Pridea (huomaa kuvan kangaskassi!). Helsingissä varmaan hukkuisin ihmismereen, täällä hulinasta voi nauttia hieman pienemmässä mittakaavassa. Tänä vuonna Helsingin Pride puhututtaa siitä syystä, että Yöpöydän kirjat -blogin Niina järjestää Priden henkeen sopivan lukutempauksen samaisella viikolla eli just nyt. Tempaukseen voi osallistua niinkin helposti kuin lukemalla teemaan sopivan kirjan, tai kirjoja, jos oikein innokas on. Somesta löytyy, kun näpyttelee #pridelukuviikko, ja Niinan blogista voi kurkata mukana olevat bloggaajat ja ilmottautua itsekin mukaan.

Tarkoitukseni oli ja on tietenkin olla mukana, ja kesken onkin vuosisadan homoromaaksi tituleerattu Garth Greenwellin Kaikki mikä sinulle kuuluu. Yritän ehtiä lukea kirjan loppuun viikon aikana, mutta lukutahtini on tällä hetkellä verkkaisempi kuin varmaan koskaan aiemmin.

Siitä syystä ajattelinkin, että jos kirjaa en ehdi lukea, niin voin osallistua viikkoon vähintään jakamalla muutaman teemaan sopivan lukuvinkin! Alla on lista lukemistani ja suosittelemistani teoksista, jotka mielestäni sopivat hyvin luettavaksi tällä tai millä tahansa viikolla. Kirjan nimeä klikkaamalla voit lukea arvioni kirjasta.

Prideviikon lukuvinkit

Becky Albertalli: Minä, Simon, Homo Sapiens

Emma Cline: Tytöt


John Irving: Minä olen monta

Tove Jansson: Reilua peliä 

Wolf Kankare: Miska Pähkinä (sarjakuva)

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys & Lopotti

Elisas Koskimies: Ihmepoika

Nina LaCour & David Levithan: You Know Me Well
 
Inkeri Markkula: Kaksi ihmistä minuutissa

Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa 


Pajtim Statovci: Tiranan sydän 

Tiitu Takalo: Kehä (sarjakuva) 

Sarah Waters: Parempaa väkeä
(pienen pettymyksen tarjoillut, mutta teemaan erittäin hyvin sopiva!)

Jeanette Winterson: Ei appelsiini ole ainoa hedelmä 


 Hauskaa lukutempausta ja Pride-viikkoa!

10 kommenttia:

  1. Mietin pitkään, mihin kohtaan kesää Pride-lukutempauksen sijoitan, ja päädyin Helsingin viikkoon, koska se on varmaan tunnetuin. Oulussa en edes tiedä onko täällä omaa Pridea ollenkaan. Tänään opin, että elokuussa on Inarissa saamelaisten Pride-viikko. Ihan mahtavaa, että näitä löytyy myös pääkaupunkiseudun ulkopuolelta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukutempaus on tosi kiva, kiitos, että jaksat järkätä! Minusta ajankohta on oikein hyvä, on Helsingin Pride varmasti yksi näkyvimpiä Suomessa. Oulussa on ainakin ollut Pride joskus. Ja joo, nykyään Pride järkätään useammissa pienissä paikoissa, mikä on oikein kiva!

      Poista
  2. Minun oli tarkoitus lukea tuo Greenwellin kirja itsekin täksi viikoksi, mutta sitten tuli viimeiset viikot töissä, ja se lykkääntyi, ja sitten, no, unohdin.. :D Ehkä sen ehtisi vielä tällä viikolla lukea mukaan lukutempaukseen, mutten nyt erikseen kiirehtiä tahdo, ettei tule mitään hutaisten luettua. :)

    Hyviä vinkkejä sinulla täällä, tuota Gardellin ensimmäistä osaa yritinkin kirjastosta tänään etsiä, mutta joku oli tainnut juuri sen nenäni edestä viedä kun kahden seuraavan osan edessä oli vain tyhjä kohta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä sain Greenwellin luettua, nyt tarttisi kerätä ajatukset kasaan ja vielä blogata. Kiireessä ei kannatta lukea, sanon ma, joka luin kirjan lähinnä töissä kahvitauoilla :D

      Voi että, Gardell on ollut itselleni tosi iso juttu! Ja siis filmatisointi on ehkä jopa kirjoja vähän parempi. Ehdottomasti kannattaa katsoa se :) ja lukeakin toki.

      Poista
  3. Kiitos vinkeistä. Olen miettinyt, mitä lukisin maratonissa heinäkuun alussa. Kesäkuussa olen raivannut kirjahyllyäni, ostanut kirjoja ja järjestellyt kirjoja pois annettavaksi. Koskisen Ihmepojan ostin vähän aikaa sitten ja nyt se on listallasi. Sehän onkin sopivaa luettavaa maratonissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä, kiva, jos jotain vinkkejä poimit mukaasi!
      Ihmepoika oli ainakin nopealukuinen, joten sopinee maratonin ohessa luettavaksi :)

      Poista
  4. Oi ihana "Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin" -trilogia <3! Itse nappasin kirjaston Pride-hyllystä mukaani "Berliinin poppelit", mutta sen verran hitaasti etenee lukeminen tällä hetkellä täälläkin, etten varmasti ehdi sitä tällä viikolla edes aloittaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ÄKPKPK on hyvä, siitä tehty mini tv-sarjakin niin koskettava, että itken sen parissa aina. Ihana ja kamala samaan aikaan.

      Berliinin poppelit oli ihan mukavaa luettavaa, mutta jatko-osat ovat jääneet lukematta.

      Poista
  5. Niin ja vielä se, mikä äsken unohtui: ihanaa kesää ja postausta olikin jo ikävä :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua, kiva kuulla ja ihanaa kesää sinullekin. <3

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.