lauantai 15. huhtikuuta 2017

Eve Hietamies: Hammaskeiju


Eve Hietamies: Hammaskeiju, Otava 2017
Sivut 415
Kansi Emmi Kyytsönen
Kirjastosta

Eve Hietamiehen Yösyöttö, Tarhapäivä ja nyt keväällä ilmestynyt Hammaskeiju ovat onnistuneet ihastuttamaan lukijoita ratkiriemukkaan hauskalla ja lämminhenkisellä tarinalla yksinhuoltajaisästä ja hänen pienestä pojastaan. Kaikki alkaa hetkestä kun Antin vaimo toteaa synnytyslaitoksen pihassa, ettei hänestä olekaan äidiksi ja hurauttaa taksilla matkoihinsa. Antti jää kaksin pienen käärön kanssa, ja eihän siinä auta muu kuin kantaa käärö kotiin ja aloittaa matka vanhemmuuteen yksin. Yösyötössä Paavo on vauva, Tarhapäivässä päiväkoti-ikäinen ja Hammaskeijussa ollaan kasvettu jo koululaiseksi. Kirjailija on sanonut, että Hammaskeiju on viimeinen osa tähän tarinaan.

Myönnän, että harvojen kirjojen äärellä nauran katketakseni ääneen saati onnistun tiristämään edes kuivakoita kyyneleitä, mutta Hietamiehen kirjojen äärellä niin on tapahtunut toistuvasti. Itkettää ja naurattaa, välillä molempia yhtä aikaa.

Samalla pipoa kiristää, ärsyttää ihan suunnattomasti. Jo Yösyötön kohdalla puntaroin kirjan huumorin pohjautumista pitkälti sukupuoliin liittyviin stereotypioihin, ja koin sen itselleni kompastuskiveksi. Vaikka osa jutuista nauratti, niin aika moni juttu ei. Tarhapäivän kanssa kankeat sukupuoliroolit ärsyttivät edelleen. Mutta elin niiden kanssa sovussa sen verran, että sain kirjoista kuitenkin kiskottua aika monet naurut ja itkut irti.

Hammaskeijun kanssa se ei enää onnistunut yhtä hyvin, vaan kirja niin sanotusti katkaisi kamelin selän. Kirjan hauskuus ja viihdearvo murenivat, kun niiden rankana oli jälleen kerran turhan stereotyyppiset ja ahtaat sukupuoliroolit. Siinä vaiheessa kun Antti "ei ole niin hintti", että alkaisi esimerkiksi värjätä hiuksiaan, meinasi kirja lentää seinään.

On tärkeää lukea kirjoja, jotka eivät aina kulje samaa rataa kuin oma ajatusmaailma. Se opettaa näkemään ja ymmärtämään maailmaa monesta näkökulmasta. Joskus tuntuu siltä, että mitä ärsyttävämpi kirjan hahmo on, sitä tärkeämpää kirja on lukea. Kirjat mahdollistavat sen, että voi rakentaa vaikka minkälaisia hahmoja ja lukija voi heidät turvallisesti kohdata. Kirjan fiktiivisille hahmoille on myös helpompi antaa anteeksi ne kaikki ärsyttävyydet.

Mutta vaikka kuinka yritin ajatella, että tämä on Antin hahmo ja hän ajattelee tähän tapaan, kuten moni ihminen oikeassakin elämässä, niin ei. Kirjan vitsit olivat monessa kohtaa mauttomia ja kirjan maailmankuva yksinkertaisesti vanhanaikainen. Halutaanko kirjalla tosissaan välittää ajatusta, että ulkonäöstään välittävä mies on homo tai että homo välittää ulkonäöstään enemmän kuin ei-homo? Tai että naiset pärjäävät pelkän sukupuolensa avulla miehiä paremmin lasten kanssa? Että Antti kaipaa apua lapsen kasvatuksessa vain sukupuolensa vuoksi eikä esimerkiksi yksinhuoltajuuden tai kokemattomuuuden vuoksi? Mielestäni nämä eivät ole vain yksipuolisia ja loukkaavia kuvia, vaan myös vaarallisia.

Yritän ymmärtää, että kirjassa ilmeisesti halutaan välittää Antista mahdollisimman stereotyyppisen miehekkään tai "äijämäisen" miehen kuva - noiden termien määrittelyyn voisi halutessaan käyttää vaikka puolipäivää - ja se on tiettyyn pisteeseen asti ihan okei. Itseasiassa se taisi olla tähän kolmanteen kirjaan asti jossain määrin okei. Sitten vitsi vanheni, tai ei ainakaan uponnut enää minuun. Lisäksi myytti siitä, että naiset ovat automaattisesti parempia vanhempia, ärsyttää. Luulisi, että jos on yksin miehenä kasvattanut pienen lapsen koululaiseksi ja lapsi on vielä hengissä, niin ymmärtäisi, ettei olemassa ole mitään myyttisiä äitigeenejä. Vaikka se vitsi onkin, niin eikö Antti voisi vähän ottaa krediittiä itselleen siitä, että on sen lapsen kasvattanut koululaiseksi?

Kyllä, piponi on kireällä ja nuttura vihloo takaraivossa. En myöskään taida olla kirjan varsinaista kohdeyleisöä kuulumalla sukupolveen, jossa sukupuolen merkitys on yhä vähäisempi. Lisäksi elän onnekkaasti kuplassa, jossa vanhemmuus ei määräydy sukupuolen mukaan eikä yksinhuoltajaisä ole mikään juttu (totesin tätä samaa näköjään jo kirjoittaessani Yösyötöstä). Ja sitä vasten kirjan maailma on itselleni auttamattomasti vanhanaikainen. Ja ärsyttävä.

Vaan myönnän pois, että kyllä tämäkin kirja onnistui useamman kerran naurattamaan. Paavo on hauska lapsi ja toisaalta Antin huoli Paavosta koskettaa yhtä lailla kuin aiemminkin. Pienten ja tavallisten arkisten hetkien kuvaaminen oli minusta parasta.

"Heräsin Paavon tönimiseen.
- Pasanen...
- Isi sulle!
- Onko koulua? Saako nukkua pitkään?
Kesti hetken, että sain aivotkin hereille. - Lauantai. Ei ole koulua.

Paavo kömpi viereen ja veti peiton päälleen. - Hyvä. Mä nukun sitten pitkään.
Kello oli vartin yli kuusi ja olin täysin hereillä. Mutisin Paavon selälle, että kivat sulle, ja lähdin keittämään kahvia."

Osa kirjan vitseistä meni överiksi, enkä nyt tarkoita mauttomuuksia, vaan muita juttuja. Mielestäni kirja ei myöskään tuntunut loppuun hiotulta, ja se jää mielestäni kahden aiemman osan varjoon. Ehkä on hieman liikaa luotettu siihen, että kirja kantaa kahden aiemman osan turvin - mikä lienee totta - ja siksi kirja jää vähän kuin raa'aksi ja laimeaksi.

Mutta kirjaa ei kannata lukematta tuomita ja jos kaksi aiempaa osaa on luettu, ei tätä voi jättää välistä. Vaikka kirja ei minun kirjani ole, niin rehellisesti sanoen luulen, että jos kirjalle tulisi jatkoa, senkin lukisin. Antin ja Paavon tarina on ihastuttava, vaikka Antin voisikin päivittää luolamiehestä hieman nykyaikaisempaan versioon.

Hauskaa pääsiäistä!


Muissa blogeissa: 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä, Amman lukuhetki, Kirjapolkuni, Kulttuuri kukoirstaa, Lukutoukan kulttuuriblogi, Rakkaudesta kirjoihin, Tuijata. Kulttuuripohdintoja

8 kommenttia:

  1. Itse tykkäsin aikoinani kovasti Yösyötöstä ja siinä nuo sukupuoliin liittyvät stereotypiat eivät ainakaan minua ärsyttäneet yhtään. Tai sitten olen ehkä vähän vanhanaikainenkin, kun kuvittelen, että ihan vastasyntyneen vauvan hoito vaan on äidille jotenkin luontevampaa imetyksineen ja kaikkineen (ja myös tuosta syystä esimerkiksi vauvakerhoihin mukaan meneminen on naisille helpompaa kuin (joillekin) miehille kun ei tarvitse jännittää sitä, milloin joku heittää paidan pois). Yösyötössä tykkäsin myös siitä, että sukupuoliroolien lisäksi siinä naurettiin myös tietyille stereotyyppisille äitityypeille (tai vanhempityypeille), joihin itsekin olin puistossa törmännyt. Mutta Tarhapäivä, ARGH! Toki ymmärrän, että kirjan idea oli pitkälti sukupuolirooleille nauraminen, mutta jotenkin se tehtiin tosi kökösti ja vanhanaikaisesti eikä sanoma ollut se "tytöt ja pojat voi tehdä ihan samoja juttuja ja niitä voi kasvattaa kumpi vanhemmista tahansa ja ihan yhtä hyvin" vaan joku ihan muu.

    Tarhapäivän jälkeen tuntui, että eiköhän Antin ja Paavon tarina ole minun osaltani tässä. Mutta voi olla, että näin kohta eskariin menevän pojan äitinä tuosta voisi kuitenkin löytyä minullekin jotain samaistumispintaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin Yösyötössä monet jutut menivät vitsistä juuri siksi, että päähenkilö oli vasta jäänyt yksin pienen lapsen kanssa. Esimerkiksi äitigeenit naurattivat, sillä niiden perään varmaan huutelee yks sun toinen jäätyään yksin vauvan kanssa. Mutta mitä pidemmälle tarina etenee, niin sitä vähemmän hauskaa se on. Sillä kyllähän Antti varmasti on jo tajunnut, ettei olemassa ole mitään sellaisia äitigeenejä, jotka tekevät ihmisestä automaattisesti paremman vanhemman.

      Ja toki vauvan kanssa toisen vanhemman rooli saattaa olla suurempi jos toinen imettää ja usein sitten toinen ei. Vaikka eihän imetys aina ole asia, jota edes tapahtuisi. Näistä syistä siis ensimmäinen kirja ei ärsyttänyt ihan niin paljon, kuin vaikka tämä kolmas.

      Minuakin jotenkin häiritsee tuo kirjan sanoma, sillä mikä se oikeasti on? Sukupuolirooleille tai stereotypioille nauraminen olisi ok, mutta kun kirja ei tunnu tekevän sitä siinä mielessä, että niitä haluttaisiin rikkoa, vaan fiilis tuntuu päinvastaiselta...?

      Onhan näissä kirjoissa hetkensä ja tässä kolmannessakin. Nopea on ainakin lukea, jos päätät sen tehdä. Vaan on sitä niin paljon parempiakin kirjoja olemassa ;)

      Poista
  2. Pidin molemmista aiemmasta kirjasta paljon, niiden parissa tuli tosiaan naurettua ja varsinkin Yösyöttö oli jotenkin ihanan hellyyttävä. Antti on niin reppana, mutta yritti kuitenkin. Tarhapäivässä muistan miettineeni että eikö Antti nyt ole mitään oppinut, ja se vähän turhautti. Siksi nyt vähän jännittää tarttua tähän uusimpaan, jos meno on edelleen sama. Minullahan oli tämä tosiaan kirjastosta jo ikuisuuden varauksessa, mutta nouto sitten lopulta unohtui... Ehkä kuitenkin joskus tämänkin luen, tai eihän tätä voi siis jättää varmaan lukemattakaan, aiemmista osista kuitenkin nautin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan minuakin häiritsi se, että Antti on kasvattanut yksinhuoltajan lasta seitsemän vuotta, mutta ajatusmaailma junnaa edelleen samaa tahtia kuin lapsen ollessa vauva... Hahmon kehitystä jäi kyllä kaipaamaan.

      Mutta kyllä tämä vähän sellainen on, että kun on jo aiemmat lukenut, niin vaikea jättää välistä.

      Poista
  3. Oho, minä en kokenut kirjaa yhtään näin! Ehkä onnistuin lukemaan sen tarpeeksi pinnallisesti. Olihan se todella stereotyyppinen, kun tarkemmin asiaa miettii, mutta viihdyttävyys ja suloisuus meni ohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että aika monella viihdyttävyys menee ohi. Ja itsellänikin se toimi kohtalaisen hyvin ensimmäisen ja toisen kohdalla, vaan nyt se oli jo niin nähty. Ei enää naurattanut.

      Poista
  4. Jo kahdessa ensimmäisessä osassa isän äijäily ärsytti minua, mutta pistin sen vielä sen piikkiin, että kirjailija nyt haluaa luoda suuria kontrasteja johonkin. (Siihen ettei äijä voi olla vanhempi?) En tiedä, viitsinkö kuitenkaan enää tarttua tähän kirjaan, jos sama äijäily kuulemma jatkuu.

    VastaaPoista
  5. olin myös pettynyt tähän kolmanteen. Kiva että kirja oli paksu, mutta teksti ei tuntunut viimeistellyltä kuten edellä on mainittu. Välillä en tiedä kuka puhuu, enkä muista henkilöitä, vaikka olenkin lukenut edelliset kirjat.
    Tulee lauseita siellä täällä, joiden kohdalla mietin: siis mitä? "Kuvia hilloviivoista"?? Olen puolivälissä enkä ole vielä nauranut.
    Nämä nimilisät ärsyttävät: miksi Nelli-Tupperware, miksei pelkkä Nelli jo tässä osassa. Taikka Tupperware-Nelli!

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.