lauantai 30. joulukuuta 2017

Kirjavuosi 2017

kesken on pienikirjasto

Vuotta on jäljellä vajaat kaksi päivää, ja loppuvuoden kunniaksi nappasin itselleni jonkin omituisen semiflunssan, jonka vuoksi olen viettänyt pari päivää sängyn pohjalla. No, jos jotain hyvää, niin ainakin on ollut aikaa tehdä perinteinen katsaus menneeseen kirjavuoteen. Vaikka vuodesta on vielä hetki jäljellä, en usko sen tuovan enää muutoksia luettujen kirjojen määrään. Mikäli näin käy, päivitän tätä tilastoa myöhemmin. Nyt siis kurkkaus menneeseen kirjavuoteen! Enjoy!

K I R J A V U O T E N I  2 0 1 7

  Luin yhteensä 64 teosta. 12 aikuisten romaania, 3 aikuisten novellikokoelmaa, 9 aikuisten tietokirjaa ja 6 aikuisille suunnattua sarjakuvaa. Lisäksi luin 10 nuortenromaania, 12 lastenromaania, 4 satukirjaa, 1 lasten tietokirjan ja 7 kuvakirjaa (luku on oikeasti suurempi, mutta vain nämä olen vuoden aikana listannut).

Kategoriat ovat melko karkeat. Esimerkiksi lastenromaaneihin laskin sekä isommille lukijoille tarkoitetut paksut romaanit, että muutaman helppolukuisemman. Satukirjojen alle meni Astrid Lindgrenin kirjat. Turhan pikkutarkaksi en viitsinyt jaottelua tehdä, ja osa kirjoista sopisi joka tapauksessa useammankin kategorian alle.

Kirjoista 35 oli julkaistu vuonna 2017, 10 vuonna 2016, 6 vuonna 2015 ja 5 vuonna 2014. Muut kirjat hajautuivat vuosien 2008-2013 välille. Poikkeuksena vanhin lukemani teos oli vuodelta 1981. 

Luvut huijaavat sen verran, että merkitsen ylös aina lukemani painoksen julkaisuvuoden. Useat käännökset siis ovat huomattavasti vanhempia ja esimerkiksi Astrid Lindgrenin lastenkirjat ovat vanhempia, mutta olen lukenut niistä tuoreimpia painoksia. Joka tapauksessa näiden valossa voi kuitenkin sanoa, että luin paljon uutuuksia ja uusia painoksia.  

Kirjoista 32 oli kotimaisia ja 32 ulkomaalaisia, pääasiassa käännöskirjoja. Aivan kreisiä, että sattumalta vuoden kirjoista tasan puolet on kotimaisia ja puolet ei!  

Kirjoista 4 luin englanniksi, loput suomeksi.  

Lukemistani kirjoista 52 oli lainattu kirjastosta, 8 oli arvostelukappaleita ja 4 oman hyllyn teoksia. Oman hyllyn vähäinen määrä harmittaa, mutta on aika ymmärrettävää, kun päivästä suurimman osan viettää kirjastolla. Arvostelukappaleiden suurehko määrä yllätti, sillä tuntuu, että olen vain harmitellut, miten en ehdi lukea kaikkia saamiani kiinnostavia arvostelukappaleita. 

Tilastot eivät varsinaisesti yllättäneet, vaan vahvistivat oikeaksi tunteeni siitä, että olen lukenut vuoden aikana vähän aikuisten romaaneja, mutta paljon lastenkirjoja. Tietokirjojen määrän tiesin olevan suhteellisesti melko suuri. Myönnän kuitenkin hieman järkyttyneeni siitä, miten vähän aikuisten romaaneja ja novellikokoelmia oikeasti luin. (Ja niistäkin suurimman osan jo alkuvuodesta!) Toisaalta positiivista on se, että luin hyvin monipuolisesti vuoden aikana. Olen tyytyväinen myös siihen, että olen pitänyt kiinni englanniksi lukemisesta. Se on tapa, jota suosittelen kaikille muillekin heikomman englannin omaaville. 

Kaikki vuoden aikana lukemani kirjat voi kurkata täältä tai goodreadsista. Muutamista on arviot kirjoittamatta, mutta ne ovat tulossa.

Ostin 17 kirjaa itselleni, ja muutamia lahjaksi ystävilleni.


ig vegetaristi


V U O D E N  P A R H A A T  T E O K S E T


Vuoden tärkein kirja

Koko Hubara: Ruskeat tytöt

Vuoden romaani

Han Kang: Vegetaristi

Vuoden paras klassikko

Astrid Lindgren: Ronja, ryövärintytär

Vuoden comfort book

Rainbow Rowell: Fangirl

Vuoden hurmaavin kuvakirja

Ninka Reittu: Sinä olet superrakas

Vuoden lastenromaani

Vuokko Hurme: Kiepaus

Vuoden tietokirja


Vuoden sarjakuva
little book of hygge ig pienikirjasto

Kirjavuosi 2017 ei ollut aivan yhtä maaginen kuin vuosi 2016. Kun omassa elämässä tapahtuu suuria, hiljenee kirjarintama näköjään melko radikaalisti. Vuoden huippujuttuina pidän kuitenkin Astrid Lindgrenin kunnollista löytämistä ja parhaillaan luen elämäkertaa kirjailijasta. Toinen upea löyty oli Alison Bechdel. Luin kasan hienoja feministisiä teoksia, toisen kasan hienoja lasten uutuusteoksia ja innostuin myös kunnolla lastenkirjallisuuden klassikoista. 


Huikeaa loppuvuotta ja ihanaa uutta vuotta kaikille!

perjantai 29. joulukuuta 2017

Joulukuun laiha kirjasaldo

IMG_1076

Terveisiä juuri lomansa aloittaneen sairastuvasta. Täällä sitä muhitaan toista päivää kotona, sängyssä peittojen alla ja toivotaan, että josko tehokkaalla levolla välttäisi pahimman ja voisi lomailla terveenä! Pikkusiskoni kysyi osuvasti, että missä vastustuskykyni nykyään on. Lista oli pitkä ja karsea. Nimittäin se lienee hukkunut jonnekin katastrofaalisen unirytmin, vähän kehnon syömisen, liian vähäiseksi jääneen liikkumisen ja toisaalta turhan suureksi paisuneen stressin jalkoihin. Ehkä herättävin oivallus oli se, että en muista koska viimeksi olisi levännyt kunnolla, ellei ole ollut ihan pakko, eli ellen ole ollut sairaana. Siinäpä sitä mietittävää ensi vuodelle. 

Joka tapauksessa täällä peittojen mutkissa on sekä nukuttu (en edes muistanut, että ihminen kykenee nukkumaan tällaisia määriä kerralla), että kirjoitettu blogitekstejä. Juuri sain vuosikoosteen tehtyä ja samalla tajusin, että joulukuun kuukausikooste on itseasiassa sen sijaan vielä tekemättä. Vaikka melkein tekisi mieli jättää tekemättä, niin laiha on kuukausi ollut kirjallisessa mielessä. Vaikka kuukautta ja vuotta on vielä tovi jäljellä, en usko sen vaikuttavan enää kuukausikoosteen tai vuoden kirjasaldoon.

Luin joulukuun aikana kaksi kirjaa, mutta laitoin kuukauden listaan myös kirjan, jonka olen lukenut joskus lounastauolla, mutta minulla ei ole muistikuvia koska se on tarkalleen tapahtunut. Kaikki ovat tämän vuoden lastenkirjauutuuksia ja kaikista on arvio tulossa. 

J O U L U K U U N  K I R J A T

Elena Favili & Francesca Cavallo: Iltasatuja kapinallisille tytöille (Arvio tulossa)
Mats Strandberg: Yön hirviö (Arvio tulossa)
Christine Nöstlinger: Mini epäiltynä (Arvio tulossa.)

Iltasatuja kapinallisille tytöille oli ihan tosi ihana, pienistä huomauttamisen aiheista huolimatta. Olen innoissani, että tällaista kirjallisuutta tehdään lapsille. Yön hirviö oli kiva kauhukirja lapsille. Sen sijaan Mini epäiltynä on se mystinen lounastaukokirja, jonka luin töitä varten ja joka ei oikein napannut, niin en sitten lukuhetkellä tajunnut laittaa sitä edes goodreadsiin. Selasin kirjan kuitenkin uudelleen hetki sitten tehdessäni siitä muistiinpanoja, joten mahtuu hyvin joulukuun listalle.

Joulukuussa ostin yhden kirjan lahjaksi (muut lahjakirjat olin ostanut aiemmin) ja sain yhden kirjan lahjaksi. Saamani lahjakirja oli Kazuo Ishiguron Pitkän päivän ilta kovakantisena, jota toivoin. Se on yksi hienoimpia kirjoja ja olen pitkään harmitellut, että minulla on siitä vain pokkariversio.

Joulukuu on kulunut nopeasti. Olen ollut töissä, viettänyt itsenäisyyspäivää lähipiirin kanssa, nähnyt muutenkin ystäviä ja yrittänyt selvitä näistä pimeistä päivistä parhaan kykyni mukaan. Joulun vietin maaseudulla isäni luona ja se oli mukava katkaisu arkeen, ja omaan kaupunkielämään, vaikka reissusta olikin ihana palata kotiin. Keskiviikon olin töissä sairauden ensioireista puhisten ja sen jälkeen onkin sitten sairasteltu täällä kotona. Olisi tähän alkavaan lomaan voinut mukavamminkin laskeutua, mutta aina ei voi saada ihan kaikkea.

Sellainen joulukuu. Huomenna palaan vuosikoosteen merkeissä.

Ps. Ostitteko tai saitteko te kirjoja lahjaksi joulukuussa?

perjantai 15. joulukuuta 2017

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat ja voittaja

Hieman yllättäen innostuin lukemaan tämän vuoden lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaita oikein urakalla. Lainasin ja luin nämä oikeastaan heti, kun ehdokkaat julkistettiin. Oli mielenkiintoista lukea tämän hetken puhutuinta kotimaista lastenkirjallisuutta, vaikka mielipiteeni kyseisestä kirjapalkinnosta hieman ristiriitainen onkin. Siitä viis, oikein hienoja kirjoja, joista voiton vei Sanna Manderin upea Avain hukassa. Paljon onnea voittajalle!

Aiemmin olen lukenut ja blogannut Riikka Ala-Harjan Kahden maan Ebban ja lukuun on pian tulossa Jukka Behmin Pehmolelutyttö. Muista arviot tässä alla.

IMG_0804

Sanna Mander: Avain hukassa, S&S 2017
Sivut: 41 numeroimatonta sivua
Kirjastosta

Aloitetaan voittajasta! Sanna Manderin hieno Avain hukassa voitti Finlandia-palkinnon ja mielestäni ansaitusti. Avain hukassa kertoo taitavasti erilaisista ihmisistä, erilaisuudesta ja siitä, kuinka kaikki voivat kuitenkin asua sulassa sovussa vaikka samassa kerrostalossa. Kerronnassa on käytetty kivasti riimittelyä ja kuvitus on värikästä, hyvin kirjan tunnelmaa välittävää. Kirja on mitä mainioin lapselle, mutta onnistuu myös ilostuttamaan aikuista lukijaa esimerkiksi tarinaan ja kuviin kätketyillä kirjallisilla viittauksilla, jotka saattavat taas lapsilukijalta mennä ohi. Mander käyttää kirjallisia viittauksia muuten taitavasti niin, että ne ilostuttavat ja tuovat tarinaan kivan lisän, mutta tarina ei jää vajaaksi, vaikka ne menisivät ohi. Lastenkirjojen tarinat eivät mielestäni saa nojata viittauksiin, joita ainakaan pieni lapsi ei luultavasti ymmärrä.

En ihastunut kirjaan ensi selailulla, sillä halusin vierastaa kuvitusta ja riimittelyä. Mutta kun oikeasti luin kirjan, niin pidin siitä tosi paljon. Mitä pidempään olen saanut lukemaani sulatella, sitä vakuuttuneempi olen. Tässä on lastenkirja, joka on samaan aikaan kivan rempseä, humoristinen, hauska ja syvällinen. Suosittelen ihan kaikille. Ei huono juttu, että tämä varmaan löytyy monen lapsen joululahjapaketista.




IMG_0802

Kaj Korkea-Aho & Ted Forsström: Viraalit nerot (ZOO! #1), Otava 2017
Suomentanut: Laura Beck
Sivut: 204
Kirjastosta

En olisi varmaan lukenut tätä, ellei Suketus olisi kirjoittanut kirjasta blogissaan ja ellei kirja olisi ollut Finlandia-ehdokas. Ennen kirjan lukemista olin kuullut, että kirja sopii jatkoksi Neropatin päiväkirjoille ja pohdinkin, voisiko tätä vinkata alakoululaisille. Lukemisen jälkeen allekirjoitan vertauksen Neropattiin, mutta alakoululaisille en tätä tarjoaisi. Sen verran hormonihyrriä kirjan päähenkilöt ovat, että jutut taittavat enemmän yläkoululaisille sopiviksi.

Kirja kertoo yläkoululaisesta pojasta, jonka paras kaveri muuttaa toiselle puolelle maapalloa. Kerronta tapahtuu sähköpostein, joissa päähenkilö kertoo kaverilleen uusimmista käänteistä koulussa ja koulukavereiden keskuudessa. Kirjaan on hyvin tavoitettu yläkoululaisten maailma, joka pyörii pitkälti koulun ja kavereiden ympärillä. Kirja onnistuu nostamaan myös tärkeitä aiheita esiin, vaikka humoristinen onkin.

Mutta mielestäni kirja on pahasti ajasta jäljestä sähköposteineen, mikä ei oikein toimi edes ironisessa mielessä. Youtube on iha hyvä, mutta WhatsApp ääniviesteineen ja Snapchat olisivat tuoneet vähän enemmän uskottavuutta. Myös nuorten suuhun laitetut ilmaukset tuntuivat osittain kivikautisilta. Ei ainakana oma teini-ikäinen siskoni enää moisia käytä.

Suosittelen Neropatin päiväkirjoista pitävälle tai hauskaa nuortenkirjaa etsivälle.




IMG_0808


Mauri Kunnas: Koiramäen Suomen historia, Otava 2017
Sivut: 80
Kirjastosta


Mauri Kunnas on syystä yksi tunnetuimpia ja rakastetuimpia Suomalaisia kirjailijoita, jonka kirjoja luetaan vuodesta toiseen. Muistan Kunnaksen kirjat omastakin lapsuudestani. Suosikkini on Suomalainen tonttukirja, josta viime jouluna kirjoitin. Koiramäen Suomen historia, joka oli Finlandia-ehdokkaana, taasen pääsi yllättämään - nimittäin olemalla harvinaisen kuivakka ja maistumalla Suomi sadalta, rahastukselta.

Kirja kertoo Suomen historian päävaiheista ja tunnetuimmista henkilöistä 1500-luvulta 1800-luvulle. Idea on tottakai hyvä, mutta toteutus ja näkökulma tylsän turvallisia. Olisi luullut, että Kunnaksella on muutakin annettavaa kuin hallitsijat, vaan ei. Ja hei, missä kaikki historiamme naiset? 

Kunnaksen kirjat ovat mielestäni hyvä yhdistelmä tietoa ja huumoria, mutta tämän teoksen hauskuus jäi vähäiseksi. Muutama hyvä vitsi, mutta muuten sai lukea melko tuppisuuna, kun ei vain naurattanut.

Lienen vähän turhan kriittinen, koska olen tottunut Kunnakselta parempaan. Nyt ei osunut eikä uponnut. Onneksi olen kuitenkin kuullut lasten pitävän tästä paljon, joten kirja kuitenkin toimii siellä, missä sen pitääkin. Vaan kukas kirjottaisi sen kirjan Suomen naisten historiasta lapsille?




IMG_0803


Ninka Reittu: Sinä olet superrakas, Otava 2017
Sivut: 31
Kirjastosta

Syksyn lempikuvakirjani on kuitenkin ehdottomasti Sinä olet superrakas. Siis miten ihana voi kirja olla! Ninka Reittun kirjoittama ja kuvittama kirja kertoo rakkaudesta, siitä mitä rakkaus on, miten se näkyy ja miten se ei katoa, vaikka joka päivä ei olisikaan hyvä päivä. Kirja kertoo ja sanoittaa upeasti aikuisten ja lasten välistä rakkautta. Tarinaa kehystää ihana pehmeä kuvitus, joka sai ainakin minut hyvälle tuulelle. Kuten koko kirja. 

Jos vielä mietit mitä ostaa jollekin pienelle tai vähän isommalle lahjaksi, niin minä annan ääneni tälle. Juuri vinkkasin tästä lahjaa etsivälle tuttavalleni, joka kuulemma melkein itki jo kirjaa selaillessa ja päätyikin kirjan ostamaan. Jes! Saattaa olla, että sujautan itsekin tämän jonkun lahjapakettiin...

Suosittelen kirjaa ihan kaikille, mutta etenkin yhdessä luettavaksi lapsiperheissä.


maanantai 11. joulukuuta 2017

Kepler62 ja uusi dekkarisarja nuorille

Viime aikoina olen jälleen lukenut enemmän kirjoja, kuin mitä ehdin blogata. Tuntuu vähän siltä, että kun luen etenkin lastenkirjoja, niin ehdin käsitellä niitä sen jälkeen niin paljon töissä, että meinaan unohtaa tuoda ne tänne. Ja kun aikaa kuluu, niin ei jaksaisi enää toistaa itseään vielä täälläkin. Pieniä, mutta tällä hetkellä todellisia kompastuskiviä tämän bloggaajan tiellä. Mutta olen muutaman koontipostauksen räpeltänyt kasaan, ja tässä niistä ensimmäinen.

IMG_0805

Bjorn Sortland & Timo Parvela: Kepler62 - Kirja kuusi: Salaisuus, Wsoy 2017
Kuvitus: Pasi Pitkänen
Suomentanut: Outi Menna
Sivut: 187
Kirjastosta

Kepler62-kirjasarjan viimeisen osan kanssa kävi kuten vähän pelkäsinkin; Sortlandin osuudet eivät ole olleet lemppareitani, ja viimeinen osa oli pettymys. Sortland ei ole mielestäni yhtä hyvä kuljettamaan juonta, luomaan jännitettä ja kokoamaan palasia yhteen kuin Parvela. Tämä viimeinen osa oli liian sirpalemainen, löysä ja väkivaltainen. En ymmärtänyt kaiken romantiikan ja väkivallan tarpeellisuutta, sillä ne tuntuivat ajavan tarinan syvällisemmän osuuden yli. Loppuratkaisu oli kuitenkin odotettu ja ihan hyvä.

Kepler62 on kokonaisuutena hyvä kirjasarja, mutta harmittaa, ettei sen osat ole keskenään tasalaatuisia. Lisäksi kirjat ovat huomattavasti rankempia mitä pidemmälle sarja etenee. Ensimmäistä osaa uskaltaa suositella melko nuorellekin lukijalle, mutta viimeisiä osia ei. Tämän kanssa pitäisi kasvaa kuin Pottereita lukiessa.

Kirjasarjasta on tulossa toinen tuotantokausi, mitä ikinä se kirjojen kohdalla tarkoittaakaan, ja toivon, että sen kanssa on ratkottu ongelmat, jotka nyt vaivaavat näitä ensimmäistä kuutta osaa. 

Aion kuitenkin jatkossakin suositella kirjasarjaa, mutta viimeisiä osia varauksella nuorimmille lukijoille. 


IMG_0806

Camilla ja Viveca Sten: Syvyyksissä (Synkät vedet #1), Otava 2017
Suomentanut: Tuula Kojo
Sivut: 268
Kirjastosta

Syksyn yllättäjä taitaa olla Camilla ja Viveca Stenin - äiti ja tytär! -yhdessä kirjoittama Syvyyksissä. Hieno perusdekkari nuorille, jonka miljöönä on upeasti eloon herätetty Itämeren saaristo. Kirjan tunnelma ja jännitys veivät mennessään. Mikä voisikaan olla kutkuttavampaa kuin saaristoon kadonneet ihmiset ja mysteerit, joita tuntuu riittävän jokaisen kylmää hönkäilevän saarennyppylän takana? Kirjassa on mystiikkaa, myyttejä ja salaisuuksia. Teos ottaa myös hienosti kantaa Itämeren saastuneisuuteen. Mielestäni sopii eri-ikäisille lukijoille hyvin.

Kirjan heikkouksia oli paikoitellen tökkivä ja virheellinen kieli. Ainakin heti alussa oli sellainen kirjoitusvirhe, että olisin saattanut jättää lukematta, ellei työkaveri olisi kirjaa kehunut. Lisäksi lopussa kun isoin salaisuus oli paljastunut, niin itseltäni meinasi loppua kiinnostus lukea viimeiset sivut. Vika ei liene kirjan, vaan kärsimättömän lukijan, sillä pidin kirjasta kyllä muuten kovasti.

Syvyyksissä aloittaa Synkät vedet -kirjasarjan, jonka melko varmasti luen, jos sarjassa pysytellään saaristossa. Suosittelen ehdottomasti tutustumaan.

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Astrid Lindgren: Ronja, Ryövärintytär

IMG_0724

Astrid Lindgren: Ronja, Ryövärintytär, Wsoy 2015 
Sivut: 268
Suomentanut: Tuula Taanila
Kuvitus: Ilon Wikland
Alkuteos: Ronja Rövardotter 1981
Kirjastosta

Kirjoitin lokakuussa Peppi Pitkätossusta ja suhteestani Astrid Lindgreniin. Tai itseasiassa sen suhteen puuttumisesta, sillä Lindgrenin tarinat ovat enimmäkseen vieraita minulle. En ole lukenut tai kuullut niitä lapsena, tai jos olenkin, niin en muista sitä. Olen ollut niin vahvasti muumilapsi, että moni muu on jäänyt sen varjoon. Nyt vanhempana ja lastenkirjallisuudesta uudelleen innostuneena on Lindgren alkanut kiinnosta enemmän. Luettuani Pepin oli luontevaa siirtyä lukemaan Ronja, ryövärintytär, siirtyä anarkistista toiseen. Veljeni Leijonamielen olen lukenut kahdeksan vuotta sitten.

Voi miksi tätä ei ole luettu minulle lapsena? Ronja, ryövärintytär on niin upea klassikko, että lukemisen jälkeen harmittelin, että näin hieno tarina on ollut minulta pimennossa näin pitkään. Kirjan tarina on ikiaikainen. Siinä on kaikkea tuttua, kuin palasia poimittuna perinteisistä tarinoista, ja silti se on aivan oma tarinansa. Tarina, jossa hahmot ovat ryöväreitä, yhteiskunnan normeja rikkovia, mutta silti hyväsydämisiä hölmöjä. Tarina, jossa on vahvoja naisia miesten maailmassa - vaikka yhtälailla se on naisten maailma. Tarina, jossa kipunoi rakkaus toisiin ihmisiin ja luontoon. Tarina, joka käsittelee luonnon ja eläinten kunnioitusta ja kohtelua, kuinka sen pitäisi olla hyvää.

Rohkea ja hurjapäinen, mutta silti sydänjuuriaan myöten täyttä kultaa oleva Ronja voitti minut puolelleen samoin kuin Peppi teki lokakuussa. Vaikka Ronja joutuikin omaan makuuni hieman liian usein vaikeuksiin ja päätyi pelastettavaksi, ja vaikka turhan usein hänen maailmaansa pyöri isän tai pojan ympärillä, niin silti Ronja oli ihana.

Kirjan luontokuvaus ja viisaus oli kuitenkin se, joka minut lumosi lopullisesti. Olisin lukenut kirjan hetkessä, ellen olisi halunnut tankata jokaista lausetta kuin suurempaakin totuutta, sillä kirja on täynnä todella taitavia kohtauksia ja kuvauksia sekä syvälle uppoavia ajatuksia. Kirjallisuuden helmi, joka on samaan aikaan seikkailutarina ja filosofinen eepos.

Tietenkin kirja on lastenkirja, mutta onneksi siitä voi nauttia myös aikuinen lukija. Jos minulla olisi lapsi, jolle lukea kirjoja, olisi tämä pinossa päällimäisenä Pepin ja muumikirjojen kanssa.

Lindgren on onnistunut luikertelemaan nopeasti suosiooni ja tutustuminen hänen tuotantoonsa jatkuu. Mutta ehkä seuraavaksi voisin lukea kirjailijan elämäkerran.

perjantai 1. joulukuuta 2017

Hyvästi marraskuu

IMG_0652

Niin vain päättyi loputtoman pitkältä ja sielua nakertavan synkältä tuntunut marraskuu. Ei tule ikävä. Koko kuukauden energialevelit olivat miinuksen puolella huolimatta siitä, oliko nukkunut viisi vai viisitoista tuntia. Peiliin katsominen tuntui päivä päivältä kurjemmalta, kun takaisin katsoi aina vain se sama väsynyt naama ja kahvinkulutukseni olisi riittänyt synnyttämään varmaan kolme vatsahaavaa. Välillä mietin, että miten kukaan voi selvitä tästä hengissä ja miten itse on ikinä aiemmin onnistunut siinä. Onko marraskuu ollut aina näin raskas? 

 IMG_0653

Välillä musertavan pimeältä tuntuneen marraskuun keskellä ollut ehkä tärkeämpää kuin koskaan keskittyä niihin elämään hyviin juttuihin ja tehdä asioita, joista nauttii. Vaikka välillä se onkin tuntunut melkoiselta väkisin väkertämiseltä.

Hyviä juttuja on ollut esimerkiksi töissä. Vaikka aamuherätykset ovat tuntuneet lähinnä itsensä kiduttamiselta, niin kivoihin työjuttuihin uppoutuminen on kuitenkin saanut hetkeksi unohtamaan pimeyden ikkunan takana. Ja kun välillä ei ole muuta jaksanut tehdä kuin käydä töissä, niin onhan se tärkeää, että se on tuntunut mukavalta. Marraskuun viimeisenä päivänä pääsin kouluttautumaan Tampereelle, josta nämä kuvat, ja se toi kyllä iloa ja uskoa siihen mitä tekee.

Työjutuista voikin sitten siirtyä leppoisasti opiskelujuttuihin, sillä marraskuussa onnistuin vihdoin ja viimein tekemään ja palauttamaan yhden raportin, joka on roikkunut aika monta kuukautta (...) ja josta on riippunut yhdeksän opintopistettä. Nyt on pisteet tallella ja aivan aidon rehellisesti puuttuu enää oppari. Jes.

Työ- ja koulujuttujen vastapainoksi tein onneksi muutakin. Kavereiden kanssa ei pahemmin ole kahvikupillisia tai suklaakakkupaloja laskeskeltu, kun on tavattu. Välillä on vaihdettu kuulumisia, välillä haukotuksia, mutta väliäkö sillä, kun on saanut sentään haukotella hyvässä seurassa. 

Marraskuussa kävin myös Taideakatemian yössä, joka on Turun Taideakatemian opiskelijoiden järjestämä ilmaistapahtuma täynnä ohjelmaa; tanssia, sirkusta, teatteria, musiikkia ja paljon muutakin. Taisin olla ensimmäistä kertaa, ja kylläpä vaan voi inspiroitua siitä mitä muut tekevät!

Marraskuun tärkein voimavara oli silti niinkin yksinkertainen juttu kuin iltakävelyt. Jossain kaiken väsymyksen seassa kahlatessani tajusin, ettei marraskuusta vaan tule mitään, jos en liiku ulkona. Vaikka lähteminen on ollut usein aika haastavaa, niin joka kerta se on kannattanut. Pimeydessä kävely tuntuu myös aika lohdulliselta, suojaisalta ja toisaalta kaupungin valoissa kävely on aika tunnelmallista. Vaikka ajatus tuntuisi karseammalta kuin mikään, niin suosittelen. Vaikutus mielialaan on ollut täällä ainakin aivan oleellinen.

IMG_0685

Lisäksi luin, tietenkin. Pääasiassa lastenkirjoja, joista suuri osa Finlandia-ehdokkaita.

M A R R A S K U U N  K I R J A T

Björn Sortland & Timo Parvela: Kepler62 - Kirja kuusi: Salaisuus (Arvio tulossa)
 
Kaj Korkea-Aho & Ted Forsström: Zoo! Viraalit nerot (Arvio tulossa)
Camilla Sten & Viveca Sten: Synkät vedet 1 - Syvyyksissä (Arvio tulossa)
Ninka Reittu: Sinä olet superrakas (Arvio tulossa)
Mauri Kunnas: Koiramäen Suomen historia (Arvio tulossa)
Sanna Mander: Avain hukassa (Arvio tulossa)
Liv Strömquist: Nousu & tuho (Arvio tulossa) 

Kuukauden paras teos oli ehdottomasti Liv Strömquistin sarjakuva-albumi Nousu & Tuho, joka herätti niin paljon ajatuksia, etten varmaan saa niistä edes puolia kirjoitettua ulos. Pidin myös kovasti Ninka Reittun kirjasta Sinä olet superrakas ja Finlandia-palkinnon napannut Sanna Manderin Avain hukassakin oli oikein hyvä. Blogitekstit tulevat jahka ehdin ja jaksan kirjoitella, ja keksin jostain tarpeeksi valoa kuvata kirjoja. Asuntooni kun ei tällä hetkellä tihku valoa mistään.

Toivotaan valoisampia hetkiä, energisempiä päiviä ja tunnelmallisia iltoja! Teille, minulle, kaikille!

keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Eveliina Talvitie: Miten helvetissä minusta tuli feministi?


Eveliina Talvitie: Miten helvetissä minusta tuli feministi?
 Wsoy 2016
Sivut: 216
Graafinen suunnittelu: Mika Tuominen
Kirjastosta

Luin lokakuun alussa Eveliina Talvitien kertomuksen siitä, miten hänestä, tavallisesta porilaistytöstä, tuli feministi. Tarina on melko tyypillinen kasvukertomus siitä, kuinka elää tiettyjen opittujen sukupuoliroolien ja normien mukaan, kunnes herää kyseenalaistamaan ne syystä tai toisesta. Tuttu tarina, joka ei välttämättä tarjoa mitään uutta kaltaiselleni syvien vesien feministille, mutta joka on silti tärkeä. 

Talvitien tarina on jälleen yksi hyvä esimerkki siitä, miten meitä kasvatetaan tiettyyn muottiin, millaisia ongelmia yhteiskunnassamme on ja miten ne tiedostamalla voi oppia toimimaan eri tavalla. Talvitien tarina on helppo väylä oppia ymmärtämään mitä on feminismi, miten feministiksi saattaa tulla ja mitä se oikeastaan tarkoittaa. Sekä saada otetta niistä syvään juurtuneista rakenteellisista epäkohdista, joita yhteiskunnassamme edelleen on, vaikka kuinka oma henkilökohtainen kokemusmaailma ei niitä tunnistaisikaan.

Talvitien kirja osui käteeni samassa rytäkässä kun luin ison kasan muitakin feministisiä teoksia. Niiden joukosta tämä ei erityisemmin erottunut, tai tuonut kentälle mitään uutta, mutta toimii hyvänä perusteoksena aiheesta. Henkilökohtaisten kokemusten kautta on aina jotenkin helpompi saada kiinni ja ymmärtää sellaisiakin aiheita kuin feminismi. Minusta oli mahtava lukea toisen kertomus siitä, miten hänestä tuli feministi.

Mutta miten helvetissä minusta sitten tuli feministi? No, voisin itsekin kirjoittaa aiheesta vaikka kirjan. Tai laajahkon esseen ainakin. Feministiksi kun ei aina niin vain synnytä, vaan sitä kohti kuljetaan mutkaista polkua, käydään läpi useita kipupisteitä ja löydetään itsensä kyseenalaistamasta milloin mitäkin. Se on tarina, jossa riittää kerrottavaa varmaan aika monella. Ja koska ihminen ei koskana ole valmis, niin samaan tapaan oma tapa olla feministi muuttuu ja muovautuu. Toivottavasti joka päivä vähän tiedostavampaan ja reilummin toimivaan suuntaan.

Minusta kuitenkin tuli jonkin sortin feministi silloin kun maailmani mureni tajutessani, ettei se olekaan kaikille tasa-arvoinen. Olin vasta lapsi kun ymmärsin, että sukupuoleni saattaa vaikuttaa siihen miten minua kohdellaan tai mitä minulta odotetaan, ja sehän oli aivan täysin typerä ajatus. En tietenkään silloin ajatellut itseäni feministinä. Enkä vielä silloinkaan, kun yläasteikäisenä lopetin päivittäisen meikkaamisen kun en hyväksynyt sitä, että minun odotettiin meikkaavan mutta luokan poikien ei. Vaikka usein koin ja muiden suusta sain kuulla, etten ole kuten toiset tytöt, vaan rikon normeja olemalla mitä olenkin, niin en ajatellut itseäni feministinä. En ajatellut taistelevani mitään vastaan. Olin vain minä, en ihan kaikkia juttuja ymmärtävä tai niistä piittaava, kyseenalaistava, monesti vähän ulkopuolinen tai ainakin monissa tilanteissa koin itseni sinne kuulumattomaksi. 

En ajatellut olevani feministi vuosiin, koska käsitykseni feministeistä oli juuri niin väärä kuin mitä se voi olla. Feministithän vihaavat miehiä, jättävät rintaliivit käyttämättä, sääret ajamatta ja meikit ostamatta. Feministit tinttaavat miehiä kuonoon ja halveksuvat jokaista naisihmistä, joka muistuttaa naisihmistä. Liittyi tähän karsastavaan mielikuvaani varmasti vielä muutakin, mutta nämä ovat jääneen parhaiten mieleeni.

Onneksi otin asioista selvää. Onneksi tajusin, että feministien suhteen olin väärässä. Ja halusinpa tai en, tajusin olevani feministi. Olin sitä jo lapsena, vielä enemmän teininä ja todella paljon aikuisena. Vuosi vuodelta tiedostavammin, lisää oppien ja kasvaen. Vuosi vuodelta tasa-arvoa tiukasti eteenpäin vieden, yksin ja yhdessä muiden kanssa.

Siten helvetissä minusta tuli feministi. 

Ps. Miten sinusta tuli feministi?

keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Syyskuun ja lokakuun tärkeät, mutta vaikeat kirjat



"Lokakuu on puolessa välissä. En tiedä missä välissä se on tapahtunut. Itseasiassa seinäkalenterikin näytti vielä hetki sitten syyskuuta, kun en huomannut kääntää sivua. Tuntuukin ihan vähän huijarilta kirjoittaa syyskuusta, sillä jos ei huomaa kuukausien vaihtuvan, niin on haastava alkaa sijoittamaan tapahtuneita oikeisiin aikaikkunoihin näin myöhään. En minä tiedä mitä syyskuussa tapahtui. Jotain?"

Näin kirjoitin lokakuun puolessa välissä. Teksti jäi kesken ja kun seuraavan kerran katsoin kalenteria, olikin marraskuu. En tiedä minne nämä päivät katoavat, mutta sen tiedän, että tältä syksyltä olen saanut osumaa. Lempivuodenaikani on osoittanut armottomuutensa, ja ensimmäistä kertaa ehkä ikinä olen ymmärtänyt mitä on kaamos, loputon pimeys ja siitä seurannut väsymys. Aika monta vuotta sitä saikin porskutella täysillä syksyt, ärsyttää muita loputtomalla energialla pimeyden keskellä ja kituutella sitten kevätväsymyksestä. Ehkä nyt on toisin, kun kärsin tämän syksyn, niin ensi kevään valo onkin ihana eikä pirullinen?

Syyskuu ja lokakuu ovat yhtenä sykkyränä päässäni. Sen muistan, että syyskuu vaihtui lokakuuksi peilityynen järven rannalla kauempana kotoa. Muuten on ollut töitä, koulujuttujen laiminlyöntiä ja niistä stressaamista, iltakävelyjä pimeinä syysiltoina jokirannassa (aina kun olen jaksanut), baari-iltoja (joskus silloinkin kun en olisi jaksanut), Stranger Things -maratoneja seurassa, laiskuutta ja saamattomuutta, sairastelua ja no, sitä väsymystä. 

Syksyn värejä taisin muistaa ihastella kerran tai kaksi. Tekisi mieleni sanoa, että koko syksy on ollut yhtä harmaa kuin nämä kuvat, mutta ei se ihan paikkaansa pidä. Tämäkin syksy on ollut ihan hyvä, on ollut paljon mukavia juttuja, hauskoja päiviä ja iltoja, kivoja ihmisiä. Olen innostunut useammasta asiasta, kokenut onnistumisia ja tykännyt tekemistäni jutuista. Mutta jotenkin se väsymys on luikerrellut vähän kaikkialle (kiitos pitkään kestäneen unettomuuden), ja tuntuu että syksy on mennyt ohi hujauksessa ja kivoista jutuista huolimatta on jotenkin vellonut siinä harmaudessa. Kun yleensä syksyisin kipunoin innostuksesta, niin nyt kipinä on ollut jossain piilossa. 

Mutta kuten ystävälleni sanoin, ei tämä ole mitään vakavaa, vain ikävää. Eikä nyt edes niin ikävää. Vähän tällaista vain.

IMG_0320

Syyskuussa ja lokakuussakin luin. Teemana tuntui olevan tärkeät, mutta vaikeat feministiset kirjat. Sellaiset, jotka olivat vähän enemmän kuin muut, joita pitäisi useampien lukea, mutta joista oli vaikea saada kirjoitettua ajatuksia ulos. Niiden lisäksi luin paljon lastenkirjoja. Kuudestatoista kirjasta yhdeksän oli lastenkirjoja. Osan luin töitä varten, osan enemmän omaksi ilokseni. Astrid Lindgreniltä luin kolme kirjaa.


S Y Y S K U U

 Ali Benjamin: Mitä sain tietää meduusoista
 Rosa Meriläinen ja Saara Särmä: Anna mennä - opas hauskempaan elämään
 Roxane Gay: Bad Feminist
 Koko HubaraRuskeat tytöt

L O K A K U U 

♥ Eveliina Talvitie: Miten helvetissä minusta tuli feministi? (Arvio tulossa)
 Vuokko Hurme: Kiepaus
 Riikka Ala-Harja: Kahden maan Ebba
 Martti Linna: Isän luokse
 Minna Lindeberg: Lumi Azharian yllä
 Magdalena Hai: Kurnivamahainen kissa
 Anni Saastamoinen: Depressiopäiväkirjat 
 Astrid Lindgren: Peppi Pitkätossu
 Tove Jansson: Bulevardi ja muita kirjoituksia
 Astrid Lindgren: Peppi Pitkätossu astuu laivaan
 Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär (Arvio tulossa)


Syyskuu oli kirjavalintojen suhteen onnistunut, eikä yksikään kirja ollut huono. Pidin jokaisesta ja jokaisen lukeminen tuntui tärkeältä. Kuukauden paras kirja oli kuitenkin Koko Hubaran upea Ruskeat tytöt, jonka toivon jokaisen suomalaisen ja Suomessa asuvan lukevan.

Lokakuussa luin monta lastenkirjaa, joista useampi oli etäpäivänä luettu työkirja, mutta joukossa oli myös muutama lastenkirjaklassikko, joista olen innostunut. Lisäksi luin ihanaa Tove Janssonia, kertomuksen kuinka Talvitiestä tuli feministi ja Saastamoisen masennuksesta. Lokakuun luetuista parasta on vaikea sanoa, mutta kallistun Janssonin ja Lindgrenin kirjoihin, sekä aivan huikeaan Vuokko Hurmeen Kiepaukseen. Lindebergin ja Hain lastenkirjat sen sijaan eivät oikein olleet minulle.

Marraskuussa alkoi perinteinen lukuhaaste, jossa on tarkoitus lukea 30 sivua kirjaa päivässä. Lähdin innolla mukaan ja parissa päivässä olin jo lukenut yhden kokonaisen kirjan. Sitten koko juttu romuttui, kun muutamana päivänä kävin kotona lähinnä nukkumassa. Aina tulee elämä lukemisen väliin! Mutta tavoittelen kyllä hyvää kirjasaldoa tälle kuulle, sillä on niin monta kiinnostavaa nyt lukupinossa, että ehdottomasti haluan ehtiä lukea ne pian.

Miten teidän syksy? Maailman paras vai pimeyden nielemä?