
Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa, Teos 2016
Sivut: 334
Päällys: Jussi Karjalainen
Arvostelukappale
Leena Parkkisen esikoinen Sinun jälkeesi, Max on yksi lempikirjani, ja kotimaisten kirjojen joukossa kuuluu ehdottomasti lukemieni kirjojen viiden parhaan joukkoon. Parkkisen toinen romaani Galtbysta länteen ei aivan samaan yltänyt, vaan jäi hyväksi keskitason kirjaksi. Mutta kolmas romaani Säädyllinen ainesosa sitten taas on makuuni lähes täydellinen romaani ja hipookin samoja sijoja esikoisen kanssa. Huh mikä teos!
Säädyllinen ainesosa on tarina naisista, naisten välisestä kielletystä rakkaudesta ja salasuhteista sotien jälkeen 40- ja 50-luvuilla. Se on tarina ruoasta, kirjallisuudesta ja kustantamoista, sekä vakoojista. Ja se kaikki tapahtuu Turussa ja Tukholmassa, Helsingissä ja Pariisissa.
Saara on vaimo miehelleen ja kotiäiti pienelle pojalleen. Hän muuttaa perheineen Helsinkiin miehen työn perässä ja haluaa kaiken menevän nyt toisin. Sitten hän tapaa Elisabethin. Naisen, joka on kaikkea muuta kuin Saara. Naisen, jolla on historia. Vaan kuka väittää, ettei historiaa olisi Saarallakin?
Parkkinen kertoo mehevän tarinan, joka rakentuu pala palalta ja tarjoaa vielä lopussakin uutta pureskeltavaa. Vaikka tarina kurkottaa moneen suuntaan, moneen kaupunkiin, moneen asuntoon, keittiöön, juhlaan ja suhteeseen, ja tekee sen hyppelehtien, pysyy tarina silti koossa ja on sujuva. Alkuun vuosiluvut, eri hahmot, eri kaupungit ja väliin ujutetut kirjeet tuntuivat hieman hämmentäviltä, mutta hämmennys hälveni nopeasti kun tarina nappasi mukaansa. Sitten alkoikin lukemisen juhla. Juhla, joka päättyi vasta aamukolmelta kun viimeinenkin sivu oli käännetty.
Kirjassa lumosi kiinnostava ja yllättävä tarina sekä nautittavan taidokas kerronta, joka oli hyvällä tavalla runsasta ja eläväistä. Tarina vei mukanaan. Ihastuin myös erilaisiin kirjallisiin viittauksiin. Voisin lukea kirjan uudelleen oikeastaan vaikka heti!
Siitä huolimatta kirja ei aivan saavuta täydellisen titteliä, vaikka lähelle pääseekin. Jäin nimittäin kaipaamaan jonkinlaista kasvavaa jännitettä, vähän lisää salaperäisyyttä ja syvyyttä. Kirja on kuin yksi iso arvoitus itse ja siksi yllätyinkin, että monessa kohtaa odottamani jännite jäi uupumaan ja moni asia kuitattiin jonkinlaisella toteamuksella. Kun Elisabeth aikoo opettaa Saaralle ruoanlaittoa, jää lukija odottamaan kutkuttavaa ensikohtaamista kahden - ja mitä vielä, yhtäkkiä kaikki onkin jo tapahtunut, ja lukija on jäänyt siitä paitsi. Kuin olisi joutunut suuren huijauksen kohteeksi!
Sen verran kova tapaus on kuitenkin käsillä, että uskallan suositella tätä monenlaiselle lukijalle vaikkapa kesäkirjaksi. Tässä on sopivissa vahvoha aiheita, laadukasta huumoria ja kaivattua kepeyttä.
Onko liian aikaista sanoa odottavansa kirjailijan seuraavaa romaania?
Ps. Kirjan kansipaperien alta löytyi ilahduttava yllätys. En itse huomannut kuvata kirjaa ilman kansipapareita, mutta Lauran blogista voi käydä katsomassa, mitä kansipaperien alta löytyy.
♥♥♥♥
Muissa blogeissa: Kirjoista ja muista kertomuksista, Kulttuuri kukoistaa, Lukuisa, Lumiomena, P.S. Rakastan kirjoja, Reader, why did I marry him?, Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Ullan Luetut kirjat,