Jean-Paul Didierlaurent: Lukija aamujunassa
Suomentanut: Kira Poutanen
Sivut: 189, Tammi 2015
Alkuteos: Le liseur du 6h27 2014
Lukija aamujunassa on kuin aikuisten vähän vinksahtanut satu, joka on omiaan jokaiselle kirjojen ja tarinoiden ystävälle. Kirjaa on kehuttu jonkin verran ja siksi sen itsekin luin. Pidin tarinasta, mutta en varsinaisesti tästä pienestä kirjasta. Se voi kuulostaa hassulta, mutta juuri sellainen lukukokemus oli. Ihastuin tarinan sadunomaisuuteen, joka hykerrytti, ilahdutti ja välillä vähän ällötti. Tarina jäi mieleen mietityttämään ja voisin hyvin kertoa sen suullisesti eteenpäin toiselle tarinoiden ystävälle. Kuitenkin itse kirjan lukeminen oli vähän pitkästyttävä rupeama. Tarina oli kerrottu tavalla, josta mieleeni ei jäänyt kuin omat pitkät huokaukset ja vilkuilu, koska oikein saisin kääntää viimeisen sivun.
Kirja kertoo miehestä, joka rakastaa tarinoita, mutta tuhoaa työkseen kirjoja. Työpaikaltaan hän pelastaa aina muutamia kirjojen sivuja ja lukee näitä sivuja ääneen junassa matkallaan töihin. Tästä on muotoutunut rituaali, joka on kanssamatkustajillekin tuttu. Vapaa-ajallaan mies auttaa entistä työkaveriaan etsimään täydellistä kokoelmaa erään kirjan tietystä painoerästä ja ruokkii kultakalaansa. Miehen elämä saa kuitenkin sysäyksen, kun hänen junassa lukemisestaan ihastuneet rouvat päättävät lähestyä häntä erään kysymyksen merkeissä. Varsinainen sysäys tapahtuu kuitenkin kun mies törmää tarinaan, joka muuttaa hänen elämänsä suuntaa.
Teoksesta on vaikea kirjoittaa paljastamatta liikaa. Mutta kirjan tarina kokonaisuudessaan on oikeastaan aika suloinen, vaikka ei mitään höttöistä pumpulia tarjoilekaan. Kirjassa on paljon hauskoja yksityiskohtia ja elementtejä, jotka huvittavat ja tuovat lisää väriä jo muutenkin hullunkuriseen tarinaan. Tarinassa oikeastaan kaikki on kohdillaan.
Vaan en tiedä mikä kerronnassa oli, ettei lukeminen tahtonut napata. Jokin siinä ei osunut makuni kanssa yksiin. Ehkä se oli liian yksinkertaista, tai näkökulma kapea. Jäin kuitenkin kaipaamaan enemmän, jotain syvällisempää ja hienompaa.
Mutta kerronasta viis, kirja on oikein sopiva välipalakirja sadunomaisista, mutta kuitenkin arkisista tarinoista pitäville.
Kirja kertoo miehestä, joka rakastaa tarinoita, mutta tuhoaa työkseen kirjoja. Työpaikaltaan hän pelastaa aina muutamia kirjojen sivuja ja lukee näitä sivuja ääneen junassa matkallaan töihin. Tästä on muotoutunut rituaali, joka on kanssamatkustajillekin tuttu. Vapaa-ajallaan mies auttaa entistä työkaveriaan etsimään täydellistä kokoelmaa erään kirjan tietystä painoerästä ja ruokkii kultakalaansa. Miehen elämä saa kuitenkin sysäyksen, kun hänen junassa lukemisestaan ihastuneet rouvat päättävät lähestyä häntä erään kysymyksen merkeissä. Varsinainen sysäys tapahtuu kuitenkin kun mies törmää tarinaan, joka muuttaa hänen elämänsä suuntaa.
Teoksesta on vaikea kirjoittaa paljastamatta liikaa. Mutta kirjan tarina kokonaisuudessaan on oikeastaan aika suloinen, vaikka ei mitään höttöistä pumpulia tarjoilekaan. Kirjassa on paljon hauskoja yksityiskohtia ja elementtejä, jotka huvittavat ja tuovat lisää väriä jo muutenkin hullunkuriseen tarinaan. Tarinassa oikeastaan kaikki on kohdillaan.
Vaan en tiedä mikä kerronnassa oli, ettei lukeminen tahtonut napata. Jokin siinä ei osunut makuni kanssa yksiin. Ehkä se oli liian yksinkertaista, tai näkökulma kapea. Jäin kuitenkin kaipaamaan enemmän, jotain syvällisempää ja hienompaa.
Mutta kerronasta viis, kirja on oikein sopiva välipalakirja sadunomaisista, mutta kuitenkin arkisista tarinoista pitäville.
♥♥♥
Mikä syy lieneekään, mutta minusta tämä oli melkoisen ihastuttava teos. Kevyen ja painavan sekamelska. Kiitos linkityksestä.
VastaaPoistaTarina on ihastuttava ja sopivan erikoinen erottuakseen joukosta.
PoistaMinäkin muistan, että ihan kirjan alussa olin hieman pitkästynyt, mutta viimeistään siinä vaiheessa kun nuo mainitsemasi "ihastuneet rouvat" tulivat kuvaan mukaan, kirja alkoi todella vetää. Ihana hyvänmielen teos, hykerryttävä ja ovela - ja hieno lopetus. Suosittelen myös toista ranskalaista uutuuspienoisromaania: Antoine Laurainin Punaisen muistikirjan nainen. Samantyylinen tarina, ehkä vieläkin hauskempi ja vetävämpi kuin tämä Didierlaurentin kirja, mutta ei ehkä ihan yhtä "outo".
VastaaPoistaIhan kiva kirja tämä on, vaikka ei ihan täysin uponnut. Punaisen muistikirjan naisesta olen kuullut aiemminkin jossain. Pitää laittaa nimi ylös. :)
PoistaHauskaa, että ihan kaikki muut eivät ole silmittömästi rakastuneet tähän Aamujunaan. Olin kovin samaa mieltä kuin sinä: sinänsä hyvä asetelma ja tarina, mutta toteutus ontui. Mielestäni päähenkilön työpaikan paperintuhoamiskonetta kuvailtiin sivumäärään nähden aivan liikaa ja tarina oli muutenkin epätasapainoinen. Toisena ongelmana pidin henkilöitä: lukuunottamatta näitä ihastuttavia rouvia en pitänyt juuri kenestäkään, ja lopulta minulle oli hyvin samantekevää, miten päähenkilölle käy.
VastaaPoistaPunaisen muistikirjan nainen sen sijaan vetosi kovasti, joten suositus täältäkin!
http://tuuuve.blogspot.fi/2015/04/kevytta-ranskalaista-lukemista.html
Epätasapaino on hyvä kuvaamaan tätä kirjaa. Lisäksi tuntui, että kirjassa oli ihan liikaa kaikkea sivumäärän huomioiden.
PoistaTäytyy kokeilla tuota Punaisen muistikirjan naista. Kiitos vinkistä! :)