perjantai 28. helmikuuta 2014

Heippa helmikuu, tervetuloa maaliskuu



Helmikuussa olen lukenut Tove Janssonin novelleja, ihastunut Knausgårdiin, hurahtanut jälleen Pottereihin, lukenut oman hyllyn kirjoja ja pitkästä aikaa yhden kirjastosta lainatun. Helmikuussa olen ostanut kuusi uutta kirjaa ja lukenut kuusi kirjaa. Helmikuussa olen fiilistellyt ihan liian aikaisin saapunutta kevättä sekä intoillut uudesta työpaikastani, vaikka kaikki uuden opettelu onkin vienyt mehut ja hiljentänyt muuta elämääni kuten blogiani. Helmikuu on ollut hyvä, mutta odotan kyllä jo maaliskuuta, lisääntyvää valoa ja lämpöä. Maaliskuu saa tosin vielä tovin odottaa, sillä helmikuun kirjakuulumiset täytyy päivittää ensin.

Helmikuussa luin seuraavat:

Tove Jansson: Nukkekaappi
Karl Ove Knausgård: Taisteluni, ensimmäinen kirja
Brian Sibley: Harry Potter, Suuri velhouskirja
J.K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi (luettu aiemminkin) 
J.K. Rowling: Harry Potter ja salaisuuksien kammio (luettu aiemminkin) 
Marja Björk: Poika

(Sivuja yhteensä 1730.)

Helmikuussa ostin seuraavat:

Joyce Carol Oates: Haudankaivajan tytär
Juha Itkonen: Kohti
Juha Itkonen: Seitsemäntoista
Margaret Atwood: Herran tarhuri
J.K. Rowling: Paikka vapaana
Elina Lappalainen: Syötäväksi kasvatetut (siskolle)


Kuukauden paras kirja oli hidas, vaativa mutta lukijansa palkitseva Knausgårdin Taisteluni, josta luin ensimmäisen osan ja jonka toinen osa odottelee jo yöpöydällä. Helmikuussa tosin kaikki muutkin lukemani kirjat olivat sen verran hyviä, ettei juurikaan ole valittamista. Janssonia ja Knausgårdia laskematta olen lukenut hieman kevyempiä ja helpompia kirjoja, mutta pitänyt niistä yhtä lailla.

Suuri syy, miksi olen valikoinut helpompaa luettavaa ja miksi palasin vanhoihin tuttuihin Pottereihin on se, etten oikeasti ole kyennyt työpäivien jälkeen juurikaan muuhun kuin tuijottamaan joko Modern Familya (uusi huippu koukuttumiskohde!) tai lukemaan jotain tarpeeksi helppoa kuten Pottereita. Sen verran on aivokoppa ollut sekaisin kaikesta uudesta, että hyvä kun on töistä kotiin osannut tulla eksymättä. Mutta eiköhän tilanne pian tasoitu ja aivojenkin ylikuormitus helpota. Siihen asti hengaan ihan mielelläni Tylypahkassa ja yritän lukea lukupiirikirjaa, joka sekin tuntuu joltain maailman luokan ponnistukselta juuri nyt.

Olen edelleen jatkanut oman hyllyn lukemattomien parissa, mutta helmikuussa kirjapinot siitä huolimatta kasvoivat, sillä ostin itselleni viisi uutta kirjaa, ja luin omasta hyllystä vain kolme aiemmin lukematonta kirjaa. Onneksi täällä vain harrastellaan, eikä ole sen tiukkapipoisemmasta jutusta kyse, mutta ei tarkoitukseni kyllä ollut paisutella entisestään noita jo valmiiksi huojuvia lukemattomien kirjojen pinoja. Mutta fiilislukijana ja kirjahamsterina olen aika ylpeä, ettei tämän pahempaa sortumaa ole vielä tullut. Ja tässä kuussa luin paljon enemmän, kuin mitä etukäteen oletin jaksavani.

Näiden kirjakuulumisten kera olen valmis heittämään heipat lyhyelle ja oudon lämpimälle helmikuulle ja ottamaan vastaan maaliskuun. Kivaa viikonloppua ja maaliskuuta kaikille!

torstai 27. helmikuuta 2014

Marja Björk: Poika


Marja Björk: Poika
 Sivut: 215, Like 2013
Kansi: Tommi Tukiainen
Kannen kuva: Ville Juurikkala

"Minä olin kokonaan väärä. Minua ei olisi pitänyt olla olemassakaan. Jokin juttu oli mennyt vitusti pieleen." (s. 55)

Marja Björkin Poika päätyi luettavakseni kiinnostavan aiheen ja blogikehujen vuoksi. Finlandia junior -ehdokkaana ollut kirja kertoo transsukupuolisuudesta. Se kertoo tytön kehoon syntyneen pojan Maken tarinan. Nuorille suunnattu helppolukuinen kirja perustuu kirjailijan oman pojan elämään ja kokemuksiin. Kirja on hyvin simppeli, mutta koskettava ja aito. Pidin kirjasta, mutta jäin myös kaipaamaan syvemmälle aiheeseen pureutumista ja jotain vielä vahvempaa. Nyt tarina jäi hieman etäiseksi. Nuortenkirjana kelpo kirja, mutta vanhempana lukijana kaipasin enemmän.

Makke on poika, joka on syntynyt tytön kehoon. Hän on transsukupuolinen, vaikka ei sitä vielä lapsena voi tietää ja eikä se helppoa ole aikuisenakaan sisäistää. Marion eli Makke ei vain halua olla poika, vaan on. Ympäristö ja läheiset eivät sitä ymmärrä. Äiti tarjoaa mekkoa eikä tahtoisi Maken leikkauttavan hiuksiaan lyhyeksi. Kutsutaan poikatytöksi ja sanotaan sen olevan vaihe, joka menee ohi. Makke itsekään ei tiedä, miten olla. Jos koulussa laitetaan tytöt ja pojat erikseen, minne hänen kuuluisi mennä? Hän on poika, ja silti ei. Hän haluaa mennä poikien kanssa, mutta ei aina voi. Miksei? Sitä on vaikea tajuta lukijankaan.

Lapsuus on kuitenkin vielä helppoa, kun menee helposti pojasta. Monet Maken tuttavat eivät tiedäkään totuutta. Mutta murrosiässä mikään ei ole helppoa, ei ylipäänsä, eikä ainakaan väärässä kehossa. Miten kasvaa mieheksi, kun keho kasvaa naiseksi rintoineen ja kuukautisineen? Entä seurustelu ja seksi? Miten harrastaa seksiä, kun haluaa harrastaa sitä kuten mies, mutta ei fyysisyyden vuoksi voi? Ja kuinka moni mies joutuu ostamaan rintaliivit? Makke joutuu. Oman kehon inho ja masennus painavat päälle. Ilmastointiteippi ja löysät vaatteet auttavat, mutta eivät pelasta.

Vaikka Makke monesti saa olla oma itsensä ja poika, häntä pidetään myös läheisten toimesta toisinaan luonnonoikkuna. Osa ei anna hänen olla mitä hän on, vaan yrittää väkisin vääntää johonkin tiettyyn muottiin. Lesboksi, jos ei muuta. Onneksi kuitenkin on aina joku, joka ymmärtää. Ja kun Makke kasvaa aikuisemmaksi, hän tietää, ettei ole ainoa, joka on syntynyt väärän kehoon. Ja sen, että asialle on nimi ja asian voi halutessaan korjata. 

Kirja herätti paljon ajatuksia, niin vanhoja kuin uusiakin. Minä inhoan keinotekoisia sukupuolirooleja, jotka eivät palvele ketään. Inhoan kun ihmisiä yritetään laittaa lokeroihin, joihin he eivät sovi. Inhoan kun jonkun tekemisiä perustellaan sukupuolen perusteella. Toki itsekin joskus puhun sukupuolisuudesta sävyyn, joka voisi loukata muita. Nojaan joskus stereotypioihin ja ajattelen, etteivät ne aivan tyhjästä synny. En kuitenkaan allekirjoita, että tytöt tai pojat olisivat tai heidän pitäisi olla tietynlaisia. Ja Poika toi hyvin esiin sen, miten paljon sukupuolisuuden pikkiin laitetaan asioita. Oksettavan paljon.

Samaistuin tiettyihin asioihin hyvin vahvasti, johtuen omista kokemuksistani. En ole koskaan kokenut syntyneeni väärään kehoon, ja olisi törkeää vähättelyä verrata omia kokemuksia siihen, mutta omat kokemukset helpottivat ymmärtämistä ja auttoivat samaistumaan. En ole itse koskaan kokenut sopivani siihen rooliin ja asemaan, mitä minulta on jossain määrin odotettu. Esimerkiksi en ole koskaan ollut tyttömäinen tyttö, vaikka ympärilläni on ollut paljon juuri hyvin tyttömäisiä tyttöjä. Olen joskus ajatellut haluavani olla poika, jotta minulle sallitaan samoja vapauksia. Murrosikä oli vaikeaa aikaa, koska naisellisuus ei sopinut tai sovi siihen, mitä minä olen. Olen inhonnut, että minun odotetaan tekevän asioita (esimerkiksi vaikka meikkaavan), vain siksi, että olen syntynyt fyysisesti naiseksi. Ymmärsin siis hyvin, miltä Makesta tuntui, kun hänelle tarjottiin mekkoa, vaikka hän ei olisi voinut kuvitella sellaista pukevansa päälleen tai kun hänen mumminsa harmitteli, ettei kukaan leiki hänen pienistä rahoistaan ostamilla nukenrattailla. Omasta olemisestaan joutui olemaan epävarma ja vieläpä kokemaan syyllisyyttä, kun ei vastannut odotuksia. Makke koki sen, minä koin sen ja se yhdisti vahvasti.

Kirjan aihe ja sanoma ovat tärkeitä. Valitettavasti kirjassa on heikkouksiakin. Itse mielsin kirjan liian lyhyeksi ja "heppoiseksi". Vaikka tietää, niin silti ei oikein tiedä miltä Makesta tuntuu. Tai miten vaikeaa elämä voi transsukupuolisena olla. Koin myös Makesta tehdyn jotenkin stereotyyppisen miesmäisen miehen, vaikka samaan aikaan kirja ottaa kantaa sukupuolijaotteluun. Koin sen hieman ristiriitaiseksi ja liian korostetuksi. Tavallaan kirja painottaa sitä, miten poika Makke on, eikä sitä, miten vaikeaa hänen on sitä olla. Tekstin puhetyylimäisyys vähän tökki ja kirjan kansi - kannen perusteella en olisi tähän tarttunut. Violetit laatat ja tuo otsikkosöherrys? Ei toimi. Ihminen kannessa tosin on vaikuttava.

Olen iloinen, että luin kirjan. Ei se kylmäksi jättänyt. Oikeasti voisin kirjoittaa ja sanoa tästä niin paljon, mutta samaan aikaan olen vieläkin vähän sanaton juuri siksi, että on vaikea valita mitä sanoa. Varsinkaan ilman, että vuodattaa koko oman elämänhistoriansa samalla. Kirja ei sinänsä kirjallisilta ansioiltaan ole kovin erikoinen, mutta sen sanoma on yksi tärkeimpiä. Uskallan suositella kirjaa nuorille tai muuten asiasta kiinnostuneille tai epäilijöille. Ja jos kirja ei ole mieleen, niin ainakin se on nopea luettava. Kokeile ja ylläty.
 

Muualla: Luettua, kujerruksia, Kirjainten virrassa, Järjellä ja tunteella, Nannan kirjakimara, Oota, mä luen tän eka loppuun, Booking it some more, Lukutoukan kulttuuriblogi, Vinttikamarissa




tiistai 25. helmikuuta 2014

J.K. Rowling: Harry Potter ja salaisuuksien kammio


J.K. Rowling: Harry Potter ja salaisuuksien kammo
Suomentanut: Jaana Kapari
Sivut: 365, Tammi 2002
Kannet: Mika Launis
Alkuteos: Harry Potter and the Chamber of Secrets, 1998

(Huom! Arvioni käsittelee Harry Potter -kirjasarjan toista osaa, joten oletan ensimmäisen osan olevan lukijalle tuttu. En tee juonipaljastuksia toisesta tai sitä seuraavista osista, mutta yleisellä tasolla pohdin koko kirjasarjaa. Jos et ole lukenut kirjasarjaa mutta aiot sen lukea, etkä halua tietää siitä mitään etukäteen, kannattaa tämä postaus jättää lukematta.)

Harry Potter ja salaisuuksien kammio pääsi luettavakseni heti ensimmäisen osan jatkoksi, kun päätin näin neljän vuoden tauon jälkeen lukea kirjasarjan jälleen kerran läpi. Nämä kaksi ensimmäistä osaa lukeekin sutjakkaasti samaan syssyyn, sillä ne ovat kirjasarjan ohuimmat ja nopeasti luettavimmat osat. Kirjojen tyyli on samankaltainen ja toisessakin osassa pääasiassa vielä tutustutetaan lukijaa taikamaailmaan sekä pohjustetaan jatko-osien tulevia tapahtumia. Salaisuuksien kammio on ollut minulle aina kirjasarjan heikoin osa ja tällä lukukerralla taisin viimein päästä jyvälle siitä, miksi näin on. Mutta kaltaiselleni ikuisuusfanille tietenkin yhtä hyvää ja taattua Potteria tämäkin.

Kirjasarjan toinen osa alkaa kesälomasta, jota Harry Potter on viettämässä vastahakoisesti sukulaistensa luona. Harry ei ehdi vielä palata Tylypahkaan, kun taikamaailma jo tavoittaa hänet. Ensin ilmestyy Dobby, kotitonttu, jolla on viesti Harrylle. Seuraavaksi vuorossa on Weasleyn pojat sekä lentävä auto, jonka kyydillä Harry pääsee matkustamaan Weasleyn perheen taianomaiseen kotiin viettämään loput kesälomastaan. Kesän jälkeen on kuitenkin jälleen aika astua Tylypahkan junaan ja matkata kohti koulua. 

Tylypahkassa Harrya odottaa toisluokkalaisten riennot, vanhat ystävät, uusi opettaja, huipaus ja haamut. Mutta myös oudot äänet, jotka vain Harry kuulee, sekä koulussa tapahtuvat kangistumiset. Hurja huhumylly lähtee tapahtumista liikkeelle, eikä sen seurauksilta vältytä. Harry, Ron ja Hermione eivät jätä asiaa sikseen, vaan haluavat selvittää, mikä tai kuka aiheuttaa synkät ja mystiset kangistumiset tutussa ja turvallisessa Tylypahkassa. Ja mikä on salaisuuksien kammio?

Toinen osa on hyvin samankaltainen kuin ensimmäinen: melko vahvasti lastenkirja, tekee taikamaailmaa tutuksi lukijalle ja on nopea lukea. Toinen osa on selkeä jatko-osa, mutta voisi melkein toimia itsenäisenäkin, sillä jonkin verran ensimmäisen kirjan päätapahtumia kerrataan matkan varrella. Mikäli kirjoja lukee pitkällä aikavälillä, on kertaaminen tarpeellistakin. Kirjassa kuitenkin on selkeästi oma tarina, eikä ensimmäisen osan tapahtumiin käytetä liikaa aikaa. Minusta siinä mielessä varsin toimiva ja hyvä toinen osa.

Kirja jää kuitenkin vähän nuivaksi ja huomasin, että vaikka aloin lukea tätä innolla, niin kirjan lukeminen kesti, sillä pidin välillä pidempiäkin taukoja lukemisesta. Tarina ei vienyt yhtä vahvasti mukanaan kuin ensimmäinen osa ja miten jatko-osat ovat yleensä vieneet. Yksi syy tähän on se, että tämä on ehkä hieman liian samankaltainen kuin ensimmäinen osa ja tässä on eniten sellainen tuntu, että se panostaa omaan juoneensa, mutta ei kuljeta kirjasarjan jatkuvaa juonta oikein eteenpäin. Myöhempiä osia lukiessa kyllä ymmärtää kirjan merkityksen, mutta näin irrallisena toisena osana se on hieman pettymys.

Kirjassa hahmotkaan eivät tunnu kehittyvän, mikä tekee sen, että kirjasarja tuntuu junnaavan paikoillaan tämän osan kohdalla. Tietenkään tämä ei voi tehdä samankaltaista vaikutusta kuin ensimmäinen osa, joka säväyttää helposti kun se tuo lukijan eteen uuden omanlaisensa taikamaailman. Mutta minusta kirja olisi voinut antaa vähän enemmän. Nyt kirja jää selkeästi ensimmäisen osan varjoon.

Täytyy kuitenkin jälleen kiitellä Rowlingia siitä, miten hienosti hän on tiputellut vihjeitä tulevasta kirjaan. Ensimmäisellä lukukerralla niitä on lähes mahdotonta huomata, mutta kyllä minä hykertelin, kun tajusin, miten jatkon kannalta oleellinen asia tässäkin oli heitetty jo ilmoille. Kirjasarjasta saa siis paljon irti, vaikka sen lukisi useammankin kerran. Minullehan tämä on jo ties kuinka mones kierros.

Muutama aikuinen on kertonut jättäneensä kirjasarjan juuri tämän kirjan kohdalla kesken ja ymmärrän hyvin miksi. Tässä tuntuu selkeä notkahdus sarjassa, eikä tämä välttämättä houkuttele lukemaan lisää. Harmi, sillä jatko-osathan ovat koko kirjasarjan suola! Mutta kuten ensimmäisen osan kohdalla totesin, on tämäkin parhaimmillaan kun sen lukee nuorena. Aivan pienimmille lukijoille en tätä tai koko kirjasarjaa en suosittele, sillä etenkin toisessa osassa on jo todella synkkiä tapahtumia.  

Kolmatta osaa en ole vielä ehtinyt aloittaa, sillä luen välissä pari muuta teosta, mutta pottermania ei suinkaan ole helpottanut, vaan kolmas osa odottelee jo kovasti lukuvuoroaan yöpöydällä ja päivittäin luen kesken olevaa Legendaa, joka myös kertoo Harry Potter -elokuvien teosta. Pottereista tullaan siis jatkossakin kuulemaan blogissani!


Muualla: Luettua elämää

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

J.K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi


J.K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi
Suomentanut: Jaana Kapari
Sivut: 335, Tammi 2001
Kannen kuva: Mika Launis
Alkuteos: Harry Potter and the  Philospher's Stone 1998

(Huom! Arvioni ei sisällä juonipaljastuksia kirjasta saati kirjasarjasta, mutta käsittelen niitä yleisellä tasolla. Mikäli et ole vielä lukenut kirjaa tai kirjasarjaa, mutta haluat ne lukea  tietämättä mitään etukäteen, niin älä lue tätä postausta.)

Neljän vuoden tauon jälkeen oli aika palata lempikirjasarjani pariin ja lukea pikästä aikaa Harry Potter ja Viisasten kivi. Olen vuosien varrella lukenut kaikki kirjasarjan kirjat useamman kerran, mutta siitä huolimatta palaan niiden ääreen yhä uudelleen. Ja vaikka kirjoja en aivan vuosittain luekaan, niin kirjoihin perustuvat elokuvat ovat toimineen hyvänä korvikkeena, ja niiden turvin teenkin usein visiittejä Tylypahkaan. Nyt teki kuitenkin mieli lukea kirjasarja jälleen - hurahdin nimittäin Pottereihin täysivaltaisesti luettuani Harry Potter: Suuri velhouskirja - ja tuoda se blogiinkin. Kirjasarja on minulle hyvin rakas, tuttu ja nostalginen, enkä osaakaan kirjoittaa tästä ilman suuria tunteita. Tämän kirjasarjan valitsisin autiolle saarelle ja pelastaisin tulipalosta.

Harry Potter ja viisasten kivi on J.K. Rowlingin kirjoittaman kirjasarjan ensimmäinen osa, joka avaa oven taikamaailmaan. Ensimmäisessä osassa Harry Potter, joka on asunut 11 vuotta inhottavien sukulaistensa luona, saa kuulla olevansa velho. Kuten jokaisen 11 vuotiaan velhon, on Harrynkin lähdettävä opiskelemaan Tylypahkaan, velhojen ja noitien kouluun. Harrylle kaikki on uutta ja vierasta, sillä hänellä ei ole ollut aavistustakaan omasta velhoudestaan ja hän joutuukin kohtaamaan Tylypahkan kuin tyhjänä tauluna. Samalla kun hän tutustuu taikamaailman saloihin, joutuu hän kohtaamaan myös oman menneisyytensä. Kirjassa ei synkiltä sävyiltä vältytä, mutta onneksi vastapainoksi on paljon ystävyyttä ja lämmintä huumoria. Harry tuntuukin kuplivan iloa uudessa koulussa uusien ystäviensä Ron Weasleyn ja Hermione Grangerin kanssa kaikesta, ja etenkin tiedät-kai-kenestä huolimatta.

Ensimmäisessä kirjassa Harry tutustuu itselleen uuteen, entuudestaan täysin vieraaseen maailmaan ja samaa tekee lukija. Minusta kirja toimiikin hienosti juuri siksi, että Harry ja lukija ovat ikään kuin samalla viivalla, joten päähenkilöön samaistuminen on helppoa. Toisaalta kirjassa ehtii tapahtua hurjasti, ja hyvin nopeasti Harry tuntuukin mukautuvan uuden maailman kuvioihin. Koska päähenkilö on ensimmäisessä osassa vielä lapsi, on mukautuminen toisaalta hyvin uskottavaa. Lapsena ei jää niin herkästi kyseenalaistamaan ja ihmettelemään, vaan ottaa vastaan sen mitä saa. Eikä lukijankaan ole vaikea taikamaailmaan päästä kiinni, vaan nopeasti sitä tottuu moniin kummallisuuksiin.

Vaikka olen lukenut tämän ensimmäisenkin kirjan monta kertaa, yllätyin siitä, miten selkeästi lastenkirja tämä onkaan ja miten lyhyt kirja on. Kieli on yksinkertaista, lapsekasta ja reiluun 300 sivuun ehtii mahtua hyvin paljon. Näin aikuisempana kirjaa lukiessani ymmärsin ensimmäisen kerran kunnolla sen, miksi niin moni vanhempi lukija tuntuu jättäneen kirjasarjan kesken jo ensimmäisen osan kohdalla. En minäkään välttämättä tämän perusteella enempää lukisi, ellen tietäisi jatkosta ja siitä, kuinka kirjat kasvavat lukijoidensa mukana. Kirja tuntui jopa hieman kömpelöltä nyt kun sitä luki kriittisemmin aikuisen silmin.

Minulle kirja on kuitenkin tärkeä ja merkitsee paljon. Minähän en aikoinaan innostunut yhtään Pottereista, en ollut lainkaan kiinnostunut vaan päinvastoin suorastaan vastahakoinen ottamaan selvää tästä kaikkien hypettämästä kirjasta. Kirjahan ei voi olla hyvä, jos siitä tuntuu tykkäävän kaikki. Eräänä jouluna kuitenkin sain jopa kaksi Harry Potter ja Viisasten kivi -kirjaa lahjaksi, joten eihän siinä auttanut joulupyhinä muu kuin alkaa lukea - ja loppu onkin historiaa. Rakastuin täydellisesti Rowlingin tapaan sekoittaa reaalimaailma fantasiaan. Kirja on niin uskottava, että sen voi melkein kuvitella olevan totta.

Oli mielenkiintoista palata jälleen tähän ensimmäiseen osaan ja huomata, miten taitavasti Rowling on osannut jo tähän kirjaan upottaa viitteitä tulevasta. Kun kirjaa lukee jatkoa tietämättä, niitä ei osaa juurikaan noteerata, mutta nyt suorastaan häkellyin siitä, miten paljon kaikkea tuleviin kirjoihin liittyvää tähän ensimmäiseen mahtuu. Tarkkaavainen lukija voi pongata tästä paljon ja yhdistellä mielessään sarjan muita osia lukiessa. Yritinkin lukea kirjaa hitaasti, yksityiskohtia mutustellen, mutta eihän se Pottereiden kanssa onnistunut. Luin kirjan hujauksessa ahmaisten ja kirjasarjan toista osaa luenkin jo kovaa kyytiä. En tiedä onko tätä kirjasarjaa edes mahdollista lukea ilman, että jää hyvin tiukasti koukkuun ja lukee kirjaa sivut vain sauhuten.

Jos lukisin kirjan nyt ensimmäisen kerran, en tiedä mitä mieltä olisin siitä. Lastenkirjana pitäisi tätä varmasti edelleen loistavana, mutta kokisin sen varmaan itselleni jo turhan lapselliseksi. Joskin hyvin taitava kaikkine vivahteineen. On pakko ihailla, miten mainioita hahmoja Rowling on luonut ja uskomattoman hienon taikamaailman. Ensimmäinen osa tosin on vain pintaraapaisu kaikkeen, joten sen perusteella ei välttämättä aikuiselle jää ihan hirveän vakuuttunut olo. Huomasin myös itse suhtautuvani hieman varauksella muutamaan hahmoon, joista ennen olen pitänyt sen suurempia miettimättä. Selvästi siis aikuisen maailmani ei enää täysin kohdannut päähenkilöiden maailmaa. Onneksi lempihahmoni ne vain pysyvät lemppareina.

Mutta en tosiaan lukenut tätä nyt ensimmäistä kertaa vaan ties kuinka monetta, ja kirja olikin minulle kuin tuttu syli, jossa keinua kuten pienenä. Kirja on kuin paluu lapsuuteen, vanhojen tuttujen tapaamista pitkään aikaan ja silti jotain kutkuttavan uutta, jonka näkee vasta nyt. Suosittelen kirjaa ja koko kirjasarjaa kaikille. Vanhempien lukijoiden suosittelen sinnittelemään ainakin pari kolme ensimmäistä kirjaa ennen lopullista tuomiota ja nuorempien lukijoiden kehotan tarttumaan tähän heti nyt ja äkkiä, sillä 11 vuotiaana tämä on varmasti paljon isompi juttu kuin kymmenen vuotta myöhemmin.

 ♥

Muualla: Morren maailma

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Brian Sibley: Harry Potter, Suuri velhouskirja



Brian Sibley: Harry Potter, Suuri velhouskirja
Suomentanut: Irma Rissanen
Sivut: 159, Readme.fi 2011
Alkuteos: Harry Potter Film Wizardry 2010

Kaksi vuotta sitten joululahjaksi saamani Harry Potter, Suuri velhouskirja pääsi viimein lukuvuoroon, kun kaipasin iltoihini jotain kevyttä, viihdyttävää mutta kuitenkin asiapitoista luettavaa. Olen aiemmin selaillut kirjaa ja lukenut sieltä täältä kiinnostavimpia kohtia, mutta nyt luin kirjan alusta loppuun. Olen ollut jo pitkään suuren luokan Potter -fani, ja minuun uppoaa niin kirjat kuin elokuvatkin. Molemmista on tullut yhtä tuttuja ja tärkeitä. Olikin hurjan mielenkiintoista pujahtaa kirjan mukana elokuvien kulisseihin ja saada tuntumaa siitä, miten hurjan paljon työtä elokuvat ovat vaatineet ja miten paljon niihin on panostettu. Koska en ole aiemmin erityisemmin perehtynyt elokuvien taustoihin, tarjosi kirja minulle paljon uutta tietoa.

Harry Potter, Suuri velhouskirja on nuorille suunnattu helppolukuinen ja kuvakylläinen tietokirja. Kirja käsittelee Harry Potter -kirjojen pohjalta tehtyjä elokuvia. Kirjassa kerrotaan jokaisesta elokuvasta, niiden erityispiirteistä, suurimmista lavasteista ja haasteista. Tärkeimpiä hahmoja, tapahtumia, kohtauksia tai esineitä ei ole unohdtettu esitellä. Ääneen saavat myös isommissa rooleissa olleet näyttelijät, sekä ohjaajat ja muut elokuvan teossa mukana olleet. Kirja onkin hyvin monipuolinen ja moniääninen, jota on monelta kannalta kiinnostava lukea.

Kirjassa on hyvin paljon pieni kiinnostavia tietoiskuja mitä kaikkea eri kohtauksia varten onkaan tarvinnut väkertää ja rakentaa. Kirjassa tulee hyvin esiin se, miten elokuvia varten on ehditty ajatella kaikki läpi aina koulukirjojen ulkoasusta luudanvarsiin asti. Hurjan monta työntekijää ja työtuntia on tarvittu, jotta elokuvat on saatu valkokankaalle. Enkä olisi koskaan osannut ajatella, että muutaman minuutin kohtausta varten ollaan voitu rakentaa useampi kuukausi lavastetta. Mikä työ! Kirjaa lukiessa itse huomasin, miten ulkona olen elokuvien teosta. Toki tiedän, ettei niitä sormia napsauttamalla aikaan saada, mutta ei elokuvia katsoessa kyllä useinkaan tule miettineeksi, että jokin kerran taustalla vilahtava lavastekin on voinut vaatia viikkojen suunnittelun ja toteutuksen. Kirjaa lukiessa arvostus Harry Potter -elokuvia kohtaa nousikin suuresti.

Kirjassa minua kiinnosti eniten lavastus sekä näyttelijävalinnat, sillä minusta elokuvassa on uskomattomia lavasteita sekä pääasiassa hyvin rooleihinsa sopineet näyttelijät. Näyttelijävalintojen lisäksi oli hauska lukea näyttelijöiden taustoista. Kirjaan oli valittu huolella mielenkiintoisia faktoja sekä kerrottu varmasti hauskimpia tapauksia, mitä kulisseissa tapahtui. Kirja on kuitenkin hyvin lyhyt, ja tästä syystä kovin syvälliseksi tai kaiken kattavaksi kirja ei pääse, mutta pääpointit kirjasta löytyy. 


Kirjassa on paljon kuvia, yhdellä aukeamallakin voi hyvin olla useampi pieni kuva. Kuvakylläisyys oli mukavaa, mutta kirjan yleisilmeestä se teki hieman levottoman, mikä vaikutti keskittymiseen. Toisaalta kuvien ja sivujen tutkiminen oli hauskaa, ja etenkin varmasti nuoremmille lukijoille mieleen, mutta vanhempana lukijana kuvien levottomuus välillä vähän häiritsi. Kirjan sivuilta löytyy muutakin erikoista, kuten esimerkiksi erillisistä suojapusseista Kelmien kartta (ylin kuva) ja Harry Potterin saama kutsu opiskelemaan Tylypahkaan (yllä oleva kuva). Kaikki nämä voi irrottaa kirjan sivuilta, mutta minä päätin jättää ne kirjan väliin. Minusta vallan hauska idea ja jälleen varmasti sellainen, mistä moni lapsi innostuu kovasti. 

Kiinnitin huomiota muutamiin virheisiin teksteissä ja harhauttaviin kuvateksteihin. Paikoitellen kirja tuntuikin hieman hätäisesti tehdyltä, kun jostakin kappaleesta jäi tunne, kuin se olisi loppunut kesken tai kuvatekstit olivat ihan miten sattui. Onneksi virheitä oli vähän, mutta söivät ne silti kirjan uskottavuutta ja kokonaisuutta. Muutamasta virheestä kun syntyy jo nopeasti tunne, että kirja on keskinkertainen.

Suosittelen kirjaa kaikille Potter -faneille, etenkin nuoremmille lukijoille. Kirja voi olla myös kiinnostava lapsille tai nuorille, joita kiinnostaa ylipäänsä elokuvamaailma, koska kirjasta saa melko hyvän käsityksen siitä. Itse luen tällä hetkellä Bob McCaben Harry Potter: Legenda, joka myöskin kertoo Harry Potter -elokuvien teosta, mutta huomattavasti syvällisemmin. Voisinkin sanoa, että Suuri velhouskirja on hyvä tietokirja elokuvista lapsille ja Legenda vanhemmalle lukijalle, joka jaksaa paneutua elokuvien teon maailmaan toden teolla. Suuri velhouskirja ansaitsee kuitenkin pisteistä siitä, että se herätti minussa jälleen kipinän syventyä Pottereihin ja Legendan lisäksi luettavana on myös kirjasarjan ensimmäinen osa Harry Potter ja Viisasten kivi. Blogini saattaakin hetken olla painottunut hyvin vahvasti Pottereihin, mutta mikäs sen ihanampaa, kuin saada tuoda omat jo monesti luetut lempikirjat blogiin.

 ♥

Muualla: Amman lukuhetki, Sonjan lukuhetket, Kirjojen keskellä


perjantai 14. helmikuuta 2014

Karl Ove Knausgård: Taisteluni 1

Karl Ove Knausgård: Taisteluni, ensimmäinen kirja
Suomentanut: Katriina Huttunen
Sivut: 489, Like 2011
Alkuteos: Min Kamp, Første bok


Luin Karl Ove Knausgårdin omaelämänkerrallisen kuusiosaisen Taisteluni -kirjasarjan ensimmäisen kirjan ja täytyy sanoa, että aavistuksistani ja odotuksistani huolimatta kirja pääsi yllättämään. Enkä tarkoita vain sitä, että kirja oli hyvä - vaikka sitä se kylläkin oli - vaan sen jättämää hämmentynyeen ristiriitaista, mutta lisää janoavaa tunnetta. Hidas, rönsyilevä ja lukijalta paljon vaativa kirja vei minua kuin ristiaallokossa. Oli huippuja ja laskuja, oli inhoa ja ihastumista. Kirja ei päästänyt helpolla, siihen ei ihastunut heti varauksetta, vaan se vaati pitkän ajan ja sinnikkyyden, joka onneksi palkittiin.

Kirjailija kertoo kirjasarjassaan omasta elämästään. Kirja ei etene varsinaisesti kronologisesti lapsuudesta eteenpäin, vaan enemmänkin aihepiireittäin. Ensimmäisessä kirjassa esiin nousee perheen hajoaminen, vaikea isäsuhde, alkoholismi ja kuolema. Välissä kirjailija pohtii elämäänsä ja kirjan kirjoittamista kirjoittamishetkellä, sekä muita aiheita, kuten esimerkiksi kuinka yhteiskunnassa suhtaudutaan kuolemaan ja kuolleisiin. 

Kirja ei ole helppo. Aiheet ovat raskaita, kirjan rakenne ja tyyli ovat omalaatuisia ja jos käy kuten minulle, niin kirjaa ehtii lukea reilun sivumäärän kirjailijaa inhoten. Koska kirjailija on kirjoittanut tietenkin omaan muistiinsa ja itselleen merkittäviä asioita korostaen, se näkyy kerronnassa. Toisinaan yhden illan kuvaamiseen voidaan käyttää useampi kymmenen sivua, kun vastakohtana on hyvin lyhyesti pariin sivuun tiivistettyjä vuosia. Joitakin tapahtumia olisi lukijana halunnut avattavan enemmän, sillä välillä jäi tuntu, että jotain oleellista jätetään mainitsematta. Toisaalta kuvittelen ja toivon, että joihinkin aiheisiin palataan sarjan muissa kirjoissa.

Kirjailija ei kaunistele, eikä aika tunnu kullanneen muistoja. Elämän karuudet löytyvät kirjan sivuilta. On todella upeaa, että kirjailija on uskaltanut kirjoittaa näin rehellisesti ja antanut itsestään näin paljon, koska se on iso riski. Kirjailija ei ole ihannoitavin ihminen, vaan etenkin alkuun kirjailijasta muodostuu jopa turhan tyly ja inhottava kuva. Alkuun kirjailija tuntuu niin vastenmielisestä, että ellei osaisi aavistella kirjassa piilevän muutakin, se saattaisi jäädä kesken. Kuka haluaa lukea hidasta, paikoitellen vaikealta tuntuvaa omaelämänkertaa kirjailijasta, jota ei tahdo sietää? Väittäisin, että ei ihan hirveän moni. Onneksi vaikea alku palkitaan ja kun on saavuttanut yhteisymmärryksen kirjan kanssa - ja sietää hankalan suhteensa kirjan hahmoihin - voi jo sanoa nauttivansa sen lukemisesta.

Kirja on nimittäin aivan loistava. Kun siihen viimein pääsi kiinni, sitä luki yötä myöten ja viimeisen sivun kohdalla kiitti itseään siitä, että on tajunnut hankkia jatko-osan jo valmiiksi itselle omaan hyllyyn. Enkä silti edes tarkalleen tiedä, mikä kirjassa sen teki. Toki se oli taitavasti kirjoitettu ja kerrottu. Kaikista rönsyilyistä huolimatta kirja pysyi kasassa ja oli mielestäni niin looginen, kuin omaelämänkerta voi olla. Kirja on koskettava, ravisteleva ja ajatuksia herättävä. Se itkettää ja naurattaa. Se on niin aidon ja rehellisen tuntuinen, että kirjailijan rohkeutta on pakko ihailla. Kirja hivuttautuu lähelle ja jossain välissä vain tietää, että tässä se on, ja tätä on pakko lukea lisää.

Ihan vähän kirjaa olisi ehkä voinut tiivistää luettavuutta ajatellen. Koin kerronnan laadun myös aavistuksen vaihtelevan, joten muutamaa kohtaa olisi voinut ehkä vielä hioa. Toisaalta luulen, että joistain asioista vain on niin vaikea kirjoittaa, ettei niitä saa itsestään ulos kuin töksäyttäen. Mutta kyllä kirja minulla hipoi täydellisen kirjan liepeitä, vaikka ei ihan sinne yltänyt. Aivan loistavasti Knausgård on elämänsä kirjan sivuille tuonut. Huh ja vau.

"Entä minulle, kuka isä oli ollut minulle?
Sellainen jonka toivoin kuolevan."

"Oli niin paljon sellaista mitä hän ei halunnut. Esimerkiksi kaikki se mikä minussa tulvi yli."