torstai 23. tammikuuta 2014

Eve Hietamies: Tarhapäivä


Eve Hietamies: Tarhapäivä
Sivut: 447, Otava 2013
Kansi: Markku Pyörälä
Ensimmäisen kerran julkaistu 2012


"- Mä tykkään susta sen takia, että joskus sä laitat mut nukkumaan, vaikka mä en oo väsynyt, vaikka oikeasti mä oon, Paavo sanoi kerran, kun käveltiin aamulla tarhaan.
- Mä tykkään susta joka asian takia, vastasin sille."

Harvemmin kaipaan kevyempää kirjallisuutta, mutta kun sellainen puuska iskee, pitää kirja valita huolella. Tällä kertaa minut pelasti alennysmyynneistä löytynyt Tarhapäivä, joka on itsenäinen jatko-osa Yösyötölle. Yösyötön luimme viime syksynä lukupiirikirjana, ja koska kirja sai tuolloin minut nauramaan ääneen, mutta herätti myös paljon ajatuksia, toivoin Tarhapäivän tekevän saman. Valinta osui oikeaan. Kirja nauratti, itketti mutta ei kuitenkaan ollut pelkkää höttöä.

Tarhapäivään tarttuminen tuntui siltä, kuin olisi nähnyt vanhoja tuttuja pitkästä aikaa ja saanut kuulla heidän viimeisimmät kuulumiset. Antti, jonka vaimo hylkäsi synnytyssairaalan pihassa ja jätti pärjäämään yksin lapsen kanssa, oli nyt jo töihin palannut ja vielä viimeksi ensiaskeliaan kokeillut Paavo oli ehtinyt täyttää viisi vuotta. Antin ja Paavon elämä oli asettunut omaan uomaansa ja kulki omaa painoaan, mikä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö kommelluksia, hauskoja letkauksia ja harmaita hiuksia olisi riittänyt parivaljakon elämässä edelleen. Välillä kahden miehen perhe-elämää kävi sotkemassa Paavon äiti Pia sekoiluillaan. Tarhapäivässä kuvioihin astuu kuitenkin ihan uusi mutta, nimittäin Terttu. 

Terttu on Antin hyvän ystävän Ennin tytär, joka päätyy hetkeksi asumaan Antin ja Paavon kanssa. Vaikka Antti onkin oppinut pärjäämään oman viisivuotiaan poikansa kanssa, niin pakka menee todellakin sekaisin, kun kuvioihin astuu näsäviisas viisivuotias tyttö, jonka pörröpampulat, väärän väriset sukkahousut ja kasa pehmoleluja aiheuttavat aivan uudenlaista päänvaivaa. Kun Paavo pukee päälleen, mitä kaapista ojentaa, niin Terttu valikoi vaatteitaan pitkään ja vaihtelee asuja yhden aamun aikana useamman kerran. Kun Paavo itkee ja suuttuu tapahtuneesta vääryydestä, voi Terttu nyyhkyttää pelkästään väärin valituista sanoista. Ja yhtäkkiä kaapista täytyy löytyä niin poikien kuin tyttöjenkin lääkettä.

Tarhapäivä jatkaa vitsailua siitä, mihin Yösyötössä jäätiin. Edelleen nauretaan stereotypioille ja sukupuolten välisille eroille, mutta onneksi kirjan huumori revitään kuitenkin pääasiassa lapsiarjesta, joka paikoitellen tuntuu varsin koomiselta. Ei kuitenkaan epäuskottavalta. Yösyötön kohdalla kärjistäminen ja minusta jo vanhanaikaiselta tuntuva sukupuolijaottettelu laski lukukokemusta jonkin verran, mutta nyt olin jo varautunut, eikä se häirinnyt minua yhtään niin paljon kuin ensimmäisen kirjan kohdalla. Myöskään puhekielisyys ja "miesmäinen" kerronta eivät enää töksähtäneet. Se on tämän kirjan juttu ja se toimii.

Hieman enemmän kirjassa häiritsi paikoitellen epäuskottavalta tuntunut Antti. Antti on toimittajana aikakausilehdessä ja on työnsä puolesta nähnyt paljon kaikenlaista sellaistakin, mistä harva on varmaan edes kuullut. Silti naisten ja pienten tyttöjen kanssa hän on vähän kuin kala kuivalla maalla - ei osaa kuin sätkiä ja ihmetellä. Siitäkin huolimatta, että hän on kuitenkin jakanut asuntonsa aiemmin myös naisen kanssa. Hahmossa yhdistyy toimittajan ja työkseen kirjoittamisen trendikkyys, että aivan äärimmilleen viety äijämäisyys. Hieman hahmon ristiriita jäi häiritsemään. Voiko työkseen lehteä tekevä ja varmasti ajankohtaisista asioista perillä oleva mies olla kuitenkin joissain asioissa niin totaalisen kujalla? Ehkä. Ehkä ei?

Pääasiassa sain kirjalta kuitenkin juuri sitä mitä kaipasin. Kirja on hauska ja nauroin monta kertaa lukiessani ääneen, mitä tapahtuu harvoin. Kirja koskettaa, ja herättää ajatuksia. Paavo ei ole enää vauva, mutta ei lapsenkasvattamisen ihmeellisyys lopu, vaikka lapsi onkin jo oppinut puhumaan ja kävelemään. Väsymystä, kiukkua, raivoa, naurua ja rakkautta riittää edelleen. Ja Paavosta on kehkeytynyt vallan ihana viisivuotias. Varsinainen persoona, joka toisinaan haluaa vaihtaa nimensä ja joka kiukkuisena huutaa TY. Paavo kaipaa äitiään, ajattelee hassuja ja ihmettelee isänsä tavoin tyttöjen outoa maailmaa.

Kirja on lämminhenkinen ja elämänmakuinen. Vaikka muutamasta epäkohdasta ylempänä nurisin, eivät ne silti pilanneet lukukokemusta. Pidin kirjasta kovasti. Yösyötöstä pitäneille aivan ehdoton jatko-osa, jossa vitsi ei onneksi ole vielä vanhentunut. Kirja sopii lapsista pitäville, lapsiarjesta kiinnostuneille tai vaikka vertaistueksi vanhemmille. Hyvin upposi lapsettomallekin ja salaa jään odottamaan seuraavaa jatko-osaa. (Onhan sellainen tulossa? Onhan?) Älä kuitenkaan lue, jos saat näppylöitä kirjoista, joissa sukupuoliroolit ja stereotypiat elävät.

"Paavon tarhassa en ollut vielä kertonut kenellekään mitään, koska Paavo hoiti kotiasioiden raportoinnit ilman minuakin. Se muisti kertoa jopa isin iltapierut. Se oli se päivä, kun tajusin Paavon yllättäen oppineen laskemaan. "

"Enää en tosin päästäisi Paavoa yksin ulos, ennen kuin se täyttäisi neljäkymmentä."

12 kommenttia:

  1. Itse luin Yösyötön aikoinani ollessani vauvan kanssa äitiyslomalla, ja tosi monta kertaa huomaisin a) nauravani ääneen sekä b) huudahtavani kovaa "Apua, niin meilläkin!" Tästä syystä Tarhapäivä oli pieni pettymys: ihan hyvä kirja, hauskakin, muttei kuitenkaan sellainen, jonka pätkiä on pakko lukea miehelle ääneen. Mutta niin kai se on, että vauvavuodesta tuota huumoria on hieman helpompi repiä kuin ihan tavallisesta lapsiperhearjesta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet sanovat Yösyöttöä paremmaksi. Ja niinhän se eka osa usein tuppaakin olemaan. Minulla kun ei ole omakohtaista kokemusta lapsiarjesta, niin minulle kyllä upposi molemmat ja pidin molemmista. Tässä toisessa oli kiva, kun Paavon luonne pääsi esiin ja välissä oli niin hassuja letkautuksia. :)

      Poista
  2. Yösyöttö on vielä itselläni lukematta mutta aion ehdottomasti lukea Tarhapäivän sen jälkeen! :)

    VastaaPoista
  3. Silmäilin.. :) Joskus on tämänkin aika, mutta ei vielä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kannattaa lukea sitten, kun tekee mieli jotain kevyempää ja helppolukuista.

      Poista
  4. Minustakin Yösyöttö oli parempi kuin tämä jatko-osa. Tämä pelasi niin kovasti vain niillä sukupuolirooleilla. Hauskoja kirjoja molemmat, mutta Yösyötössä oli myös vakavampaa asiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä pidin molemmista, vaikka totta, että tässä sukupuolirooleja korostettiin jo hitusen liikaa. Ja olihan tässäkin melko vakavaa asiaa, mutta ehkä paikoitellen se vähän jäi sen nauramisen alle.

      Poista
  5. Minä luin Yösyötön, kun oma lapseni oli vauvaiässä. Kirja tuntui silloin vertaistuelta. Tarhapäivä ei kolahtanut ihan niin kovaa, mutta pidin siitäkin kyllä valtavasti. Oli mukava palata taas tuttujen henkilöiden pariin. :)

    Blogissani on sinulle haaste! http://kirjoihinkadonnut.blogspot.fi/2014/01/kysymyksia-ja-vastauksia-viikonlopun.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassua, että monet äidit ovat kehuneet Yösyöttä ja olleet vähemmän ihastuneita tästä. Johtuukohan oma tykkäämiseni siitä, kun ei ole omakohtaista kokemusta? Minusta kun molemmat olivat aika hulvattomia :)

      Kiitos haasteesta!

      Poista
  6. Luin Yösyötön viime vuonna ja pidin minäkin kovasti, hauska ja sympaattinen kirja. Tarhapäiväkin on siis lukusuunnitelmissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pidät Tarhapäivästäkin. Minusta sekin oli hauska, vaikka monet sanovatkin sitä ensimmäistä osaa heikommaksi.

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.