keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Eve Hietamies: Yösyöttö


Eve Hietamies: Yösyöttö
Sivut: 383, Otava 2010
Kansi: Markus Pyörälä


Kun Eve Hietamiehen Yösyöttö valikoitui lukupiirissämme kuukauden kirjaksi, tartuin siihen mielenkiinnolla, sillä olin jo pitkään ollut kirjasta varovaisen kiinnostunut. Varovaisen kiinnostunut siksi, että vaikka Yösyöttö on saanut osakseen paljon kiitosta, en oikein tiennyt, olisinko sitä otollisinta kohderyhmää näin lapsettomana ja lapsista toistaiseksi haaveilemattomana. Kirja kuitenkin yllätti minut. Minä odotin jotain hersyvän hauskaa vitsailua siitä, kuinka yleensä taustalla pysyttelevä isä joutuukin taipumaan äidiksi ja no - se odotus palkittiin, sillä nauroin vedet silmissäni useamman kerran kirjan parissa. En kuitenkaan odottanut, että teos voisi herättää nauramisen lisäksi näin paljon ajatuksia ja tunteita kuin se nyt herätti.

Antti Pasanen seisoo vastasyntynyt vauva sylissään sairaalan pihassa, kun hänen vaimonsa - ja lapsen äiti - Pia hurauttaa taksilla pois ensin todettuaan, ettei pysty tähän. Antti ja vauva jäävät kaksin. Eikä Antilla ole hajuakaan, miten vauvaa hoidetaan. Piaa ei kuitenkaan kuulu takaisin, joten Antille ei jää vaihtoehdoksi kuin hoitaa vauvaa itse, siitä huolimatta, että niitä kuuluisia ja kaiken tiedon päähän tipauttavia äitigeenejä ei näytä hänestä löytyvän. Kommelluksilta, erehdyksiltä ja väsymykseltä ei voi välttyä, mutta ei myöskään ilolta, naurulta ja rakkaudelta. Hädässä auttavat neuvolantäti Ulla, sekä naapuri ja äidit, joihin Antti on tutustunut muskarissa ja puiston penkillä.

Jouduin hetken nieleskelemään, että sain luettua kirjaa ärsyyntymättä siihen, kuinka tiukasti se pitää kiinni stereotypioista. Äidit hoitavat kodin ja lapsen sillä välin kun isät käyvät töissä, harrastuksissa, baarissa ja kehtaavat pyydellä kiitosta, kun ovat kerran puolessa vuodessa imuroineet. Eihän stereotypiat tyhjästä synny, enkä kiellä, ettenkö itsekin tietäisi useampia tällaisia tapauksia. Taidan olla kuitenkin sen verran uutta sukupolvea ja varsinaisista sukupuolirooleista hieman irrallaan, sillä kirjan maailma ei aina vastannut minun maailmaani. Minun avoliitossani se on aina ollut mies, joka kodin pitää siistinä. Kyllä minäkin teen osani, mutta usein toinen tulee perästä korjailemaan. Ja se sopii meille molemmille. Tuttavapariskunnissa lasta hoitavat molemmat, eikä isän jääminen kotiin enää ole mikään ihme - ei ainakaan siinä kuplassa, missä minä elän. Täytyy siis sanoa, että kun oma äitini olisi varmasti lukenut kirjaa ja nyökytellyt joka toisen lauseen kohdalla, niin minä lähinnä pyörittelin päätäni.

Stereotypioiden lisäksi alkuun hankaluutta tuotti minulle myös kirjan kieli. Yksinkertainen, hieman puhekielimäinen ja kirosanoin höystetty kieli ei tuntunut omalta, vaan hieman teennäisesti miehisemmäksi tyylitellyltä. Anni omassa postauksessaan toteaa, ettei hän olisi halunnut pitää kirjasta eikä alkuun pitänytkään. Sama pätee minuun. Minulla oli kirjasta ennakkoluuloja, enkä olisi halunnut pitää siitä ja alkuun vaikutti siltä, etten pitäisikään. Olihan siinä paljon piirteitä, jotka ärsytti. Mutta kun kirja pääsi vauhtiin, luin sen hujauksessa. Alun ärsytys kaikkosi ja pääsin nauttimaan kirjan maailmasta täysin. Kirjan loputtua en voinut kuin todeta, että olipa hyvä kirja.

Täytyy kiittää kirjaa siitä, että se kuljettaa lukijan aivan omaan maailmaansa ja tuo henkilöhahmot hyvin lähelle. Vaikka omia lapsia minulla ei ole, ei samaistuminen Anttiin ollut kovin vaikeaa. Isän näkökulma kirjassa oli kiinnostava ja jotain tuoretta, sillä usein isät ovat kirjoissa etäisiä ja äidin suhde lapsiin on huomattavasti suositumpi aihe. Henkilöhahmot kirjassa olivat stereotyyppisen ja hieman kärjistetyn lisäksi hauskoja ja aitojakin. Kirjan maailma tuntuu sellaiselta, että se voisi aika pitkälti olla ihan tottakin, ellei turhaan halua tarttua pieniin epäuskottavuuksiin.

Kirjasta jäi pääasiassa lämmin ja hyvä olo. Viihdyttävyytensä lisäksi kirja kuitenkin tarjosi muutakin. Itse jäin pitkäksi aikaa pohtimaan millainen äiti oikeasti voi jättää lapsensa? Kun tarina aukesi enemmän ja Pian koko kohtalo alkoi käydä selville, niin tuli jälleen huomattua, etteivät asiat aina ole niin mustavalkoisia. Näinkin voi käydä. Ja joskus äiti ei voi kuin jättää lapsensa. Ja joskus se on ihan hyvä. Hyvä muistutus siitä, ettei lapsia pitäisi tehdä aivan kevyin perustein. Ja hyvä muistutus siitä, että isän rooli on ihan yhtä tärkeä kuin äidinkin.

Minä pidin kirjasta alun kangistelun jälkeen paljonkin. Ja kirjasta voi nauttia, vaikkei itsellä olisi lapsia tai edes aikeita moisia hankkia. Suosittelen kevyemmän kirjan nälkään!

 ♥½

Muualla: Ajatuksia kirjamaasta, Luettua, Kirjanurkkaus, Kirjoihin kadonnut, Kujerruksia, Mitenköhän tässä kaikessa käy, Lurun luvut, Nenä kirjassa, Lukuneuvoja, Lukutoukan kulttuuriblogi, Pihin naisen elämää, Tarinoiden taikaa, Oota, mä luen tän eka loppuun

13 kommenttia:

  1. Olipas kiintoisa arvio, kiitos! Minua Yösyöttö on kiinnostanut jo pitkään ja se onkin hankintalistallani. En koe mitään pakottavaa kiirettä päästä sitä lukemaan, mutta ehdottomasti haluan se jossain vaiheessa lukea.

    Luulen, että pystyisin itsekin samastumaan kirjan isään. Sisarellani on useita lapsia, mutta en minä silti osaa vauvoja hoitaa. Olen myös aina ollut helpottunut, kun suljen oven perässäni: onneksi minulla ei ole lapsia, en jaksaisi edes yhtä. En, vaikka sisareni lapset ovat minulle kaikki kaikessa.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että pidit! :)

      Yösyöttö oli viihdyttävä ja koska itsekin siitä lapsettomana pidin kovasti, niin en näe mitään estettä, ettetkö sinäkin pitäisi.

      Minä pidän kyllä paljon lapsista ja olen päiväkodissakin työskennellyt. Että ihan vierasta homma minulle ei ole. Mutta onhan vastasyntyneen hoitaminen vähän erilaista kuin jo taaperoikäisten :)

      Poista
  2. Tämä on minulla juuri kesken, mutta etenee hurjaa vauhtia. Minäkin tykkään, mutta luen arviosi tarkasti vasta, kun olen omani kijoittanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja oli kyllä nopealukuinen. Hyviä lukuhetkiä :)

      Poista
  3. Yösyötön stereotypiat herättivät lievää ärsyyntymistä kirjaa lukiessani (ja kirjan jälkeenkin tuli pohdittua asiaa). Meillä esikoisen kanssa isukki oli se, joka handlasi vauvahomman heti alkuunsa. Toisaalta annoin hänelle myös tasapuolisesti tilaa vauvan hoidossa. Ei kukaan (äitikään) ole seppä syntyessään. Kyllä isukitkin osaavat jos saavat mahdollisuuden. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan. Ymmärrän kyllä, että ennenhän se on pitkälti mennyt kuten kirjassa ja minunkin lapsuudessani äiti oli kyllä äitiyslomalla, mutta isä ei. Mutta nykypäivänä minusta se asetelma on aika pitkälti murentunut ja siksi kirja tuntui vähän kulahtaneelta sen suhteen. Toisaalta samaan aikaan se juuri rikkoi sitä perinteistä jaottelua.

      No joo. Ja miksei isät voisi olla nimenomaan paljon parempia hoitamaan lapsia kuin se äiti? Ainakin joskus? Ja minä voin myöntää, että kyllä kodinhoito ainakin minun avopuolisolta sujuu paremmin kuin minulta. Ja molemmat ollaan varmasti saatu kotona aikalailla samanlaiset eväät kodinhoitoon ;)

      Poista
  4. Piti kurkata että milloinkas minä tämän kirjan luin. Näköjään kesällä 2012. Itse emmin pitkään tähän kirjaan tarttumista, koska omat lapseni ovat jo kauan aikaa sitten ohittaneet vauva/pikku lapsi ajan. Ajattelin siis etten jaksa lukea sitä aikaa käsittelevää kirjaa. Kutienkin isän näkökulma asiaa alkoi kiinnostamaan. Enpä osannutkaan arvata kirjan tarina kulkua. Samaistumisen tunnetta koin siinä että en ole ollut koskaan sellainen äiti joka olisi "koko ajan" jutellut vain lapsista ja miehistä. Tarhapäivä on yhä lukematta vaikka silloin ajattelin että sen haluaisin lukea heti (pitäisi varmaan tehdä lista blogissa mainituista kirjoista mitä on "luvannut" lukea. Kirsi/Kaikkea kirjasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja yllätti minutkin sillä, ettei tämä ollutkaan pelkkää vauvahöpinää. Ja toi paljon uusia näkökulmia ylipäänsä vanhemmuuten. Onhan se kuitenkin asia, jota itsekin ajattelee, vaikkei vielä lapsista haaveile. (Jos koskaan.)

      Tarhapäivää harkitsen minäkin, mutta toisaalta mietin, onko vitsi siinä jo vähän kulunut?

      Minä en eläisi ilman listoja ;)

      Poista
  5. Minä nyökyttelin lukiessani sitä kohtausta, kun Antti on taas puistossa muiden äitien kanssa ja naiset alkavat haukkua miehiä. Juurikin sitä, ettei mitään tehdä ja kun tehdään se pitäisi huomata ja kiitellä ja levittää matto jalkojen alle. Olihan se yleistämistä, mutta omassa suhteessani niin totta! (vaikkei niitä lapsia olekaan) Osaahan se siivota, kun tarpeeksi valittaa, mutta oma-aloitteisuutta kiitos! Ehkä voisin jättää siivoamisen itsekin viikoksi niin näkisi miltä kotona sitten näyttää jos kumpikaan ei ole aktiivinen tai komentamassa, haha.

    Saitpas käytyä hyvin kaikki kirjan aiheet läpi, minusta tuntui etten pystynyt kirjoittamaan kaikesta mistä olisin halunnut. Vaikea jäsentää ajatuksia, kun olen niin mietteissäni/innoissani tästä. :)

    T. Anni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, siis minä olen sitten varmaan kuten sinun avokkisi. Samuli rukka siivoaa ja jos minä kerran vuodessa imuroin, niin se on suuri tapahtuma. No joo. Ei se nyt ihan niin mene, mutta kyllä meillä minä olen se, jota tekemättömät kotityöt vähemmän haittaa. Tietysti rajansa kaikella ja kyllä minäkin omista tiskivuoroistani kiinni pidän. (Pitäisikin muuten mennä tiskaamaan....)

      Minusta taas tuntui, etten saa ulos sitä ajatusta, joka minulla kirjasta on. Paljon jäi vielä sanomatta!

      Poista
  6. Minä pidin tästä kirjasta tosi paljon, vaikka olenkin täysin samaa mieltä niistä negatiivisista asioista, joita nostit esiin. Huumoria odotin, sitä sain, mutta yllättävän paljon myös ajattelun aihetta. Jotenkin kirja avasi silmäni uudelleen vanhemmuuteen, vaikka lapsia en ainakaan seuraavaan 5-10 vuoteen suunnittele. Olen pohtinut kirjaa useasti jälkeenpäin.

    Erityisesti pidin kohdasta, jossa puiston äidin valittivat aviomiehistään. Se oli hyvin sukupuoliroolittunut, mutta jos sen ignoorasi, kohtaus oli todella osuva. Toinen osa, Tarhapäivä, oli mielestäni kyllä jo hieman liian sukupuolittunut, mutta silti ihan viihdyttävä kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjasta tosiaan voi saada paljon irti, vaikka olisikin lapseton. Se herättää ajattelemaan.

      Sukupuolittuneisuus tuntuu ehkä näin nuorempana lukijana vähän hölmöltä, mutta luulen sen olevan vanhemmille lukijoille se maailma, johon he ovat tottuneet. (Näin karusti yleistäen.)

      Tarhapäivää en tiedä luenko. Mietin, että onko vitsi sitten jo vähän kulunut?

      Poista
    2. Tykkäsin kyllä Tarhapäivästäkin, mutta kyää Yösyöttö oli parempi.

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi!

Kommenttisi tulee näkyviin heti hyväksymisen jälkeen. Kommentien hyväksyntä on käytössäni roskapostin estämiseksi. Pyrin vastaamaan kommentteihin mahdollisimman nopeasti.