perjantai 15. joulukuuta 2017

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat ja voittaja

Hieman yllättäen innostuin lukemaan tämän vuoden lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaita oikein urakalla. Lainasin ja luin nämä oikeastaan heti, kun ehdokkaat julkistettiin. Oli mielenkiintoista lukea tämän hetken puhutuinta kotimaista lastenkirjallisuutta, vaikka mielipiteeni kyseisestä kirjapalkinnosta hieman ristiriitainen onkin. Siitä viis, oikein hienoja kirjoja, joista voiton vei Sanna Manderin upea Avain hukassa. Paljon onnea voittajalle!

Aiemmin olen lukenut ja blogannut Riikka Ala-Harjan Kahden maan Ebban ja lukuun on pian tulossa Jukka Behmin Pehmolelutyttö. Muista arviot tässä alla.

IMG_0804

Sanna Mander: Avain hukassa, S&S 2017
Sivut: 41 numeroimatonta sivua
Kirjastosta

Aloitetaan voittajasta! Sanna Manderin hieno Avain hukassa voitti Finlandia-palkinnon ja mielestäni ansaitusti. Avain hukassa kertoo taitavasti erilaisista ihmisistä, erilaisuudesta ja siitä, kuinka kaikki voivat kuitenkin asua sulassa sovussa vaikka samassa kerrostalossa. Kerronnassa on käytetty kivasti riimittelyä ja kuvitus on värikästä, hyvin kirjan tunnelmaa välittävää. Kirja on mitä mainioin lapselle, mutta onnistuu myös ilostuttamaan aikuista lukijaa esimerkiksi tarinaan ja kuviin kätketyillä kirjallisilla viittauksilla, jotka saattavat taas lapsilukijalta mennä ohi. Mander käyttää kirjallisia viittauksia muuten taitavasti niin, että ne ilostuttavat ja tuovat tarinaan kivan lisän, mutta tarina ei jää vajaaksi, vaikka ne menisivät ohi. Lastenkirjojen tarinat eivät mielestäni saa nojata viittauksiin, joita ainakaan pieni lapsi ei luultavasti ymmärrä.

En ihastunut kirjaan ensi selailulla, sillä halusin vierastaa kuvitusta ja riimittelyä. Mutta kun oikeasti luin kirjan, niin pidin siitä tosi paljon. Mitä pidempään olen saanut lukemaani sulatella, sitä vakuuttuneempi olen. Tässä on lastenkirja, joka on samaan aikaan kivan rempseä, humoristinen, hauska ja syvällinen. Suosittelen ihan kaikille. Ei huono juttu, että tämä varmaan löytyy monen lapsen joululahjapaketista.




IMG_0802

Kaj Korkea-Aho & Ted Forsström: Viraalit nerot (ZOO! #1), Otava 2017
Suomentanut: Laura Beck
Sivut: 204
Kirjastosta

En olisi varmaan lukenut tätä, ellei Suketus olisi kirjoittanut kirjasta blogissaan ja ellei kirja olisi ollut Finlandia-ehdokas. Ennen kirjan lukemista olin kuullut, että kirja sopii jatkoksi Neropatin päiväkirjoille ja pohdinkin, voisiko tätä vinkata alakoululaisille. Lukemisen jälkeen allekirjoitan vertauksen Neropattiin, mutta alakoululaisille en tätä tarjoaisi. Sen verran hormonihyrriä kirjan päähenkilöt ovat, että jutut taittavat enemmän yläkoululaisille sopiviksi.

Kirja kertoo yläkoululaisesta pojasta, jonka paras kaveri muuttaa toiselle puolelle maapalloa. Kerronta tapahtuu sähköpostein, joissa päähenkilö kertoo kaverilleen uusimmista käänteistä koulussa ja koulukavereiden keskuudessa. Kirjaan on hyvin tavoitettu yläkoululaisten maailma, joka pyörii pitkälti koulun ja kavereiden ympärillä. Kirja onnistuu nostamaan myös tärkeitä aiheita esiin, vaikka humoristinen onkin.

Mutta mielestäni kirja on pahasti ajasta jäljestä sähköposteineen, mikä ei oikein toimi edes ironisessa mielessä. Youtube on iha hyvä, mutta WhatsApp ääniviesteineen ja Snapchat olisivat tuoneet vähän enemmän uskottavuutta. Myös nuorten suuhun laitetut ilmaukset tuntuivat osittain kivikautisilta. Ei ainakana oma teini-ikäinen siskoni enää moisia käytä.

Suosittelen Neropatin päiväkirjoista pitävälle tai hauskaa nuortenkirjaa etsivälle.




IMG_0808


Mauri Kunnas: Koiramäen Suomen historia, Otava 2017
Sivut: 80
Kirjastosta


Mauri Kunnas on syystä yksi tunnetuimpia ja rakastetuimpia Suomalaisia kirjailijoita, jonka kirjoja luetaan vuodesta toiseen. Muistan Kunnaksen kirjat omastakin lapsuudestani. Suosikkini on Suomalainen tonttukirja, josta viime jouluna kirjoitin. Koiramäen Suomen historia, joka oli Finlandia-ehdokkaana, taasen pääsi yllättämään - nimittäin olemalla harvinaisen kuivakka ja maistumalla Suomi sadalta, rahastukselta.

Kirja kertoo Suomen historian päävaiheista ja tunnetuimmista henkilöistä 1500-luvulta 1800-luvulle. Idea on tottakai hyvä, mutta toteutus ja näkökulma tylsän turvallisia. Olisi luullut, että Kunnaksella on muutakin annettavaa kuin hallitsijat, vaan ei. Ja hei, missä kaikki historiamme naiset? 

Kunnaksen kirjat ovat mielestäni hyvä yhdistelmä tietoa ja huumoria, mutta tämän teoksen hauskuus jäi vähäiseksi. Muutama hyvä vitsi, mutta muuten sai lukea melko tuppisuuna, kun ei vain naurattanut.

Lienen vähän turhan kriittinen, koska olen tottunut Kunnakselta parempaan. Nyt ei osunut eikä uponnut. Onneksi olen kuitenkin kuullut lasten pitävän tästä paljon, joten kirja kuitenkin toimii siellä, missä sen pitääkin. Vaan kukas kirjottaisi sen kirjan Suomen naisten historiasta lapsille?




IMG_0803


Ninka Reittu: Sinä olet superrakas, Otava 2017
Sivut: 31
Kirjastosta

Syksyn lempikuvakirjani on kuitenkin ehdottomasti Sinä olet superrakas. Siis miten ihana voi kirja olla! Ninka Reittun kirjoittama ja kuvittama kirja kertoo rakkaudesta, siitä mitä rakkaus on, miten se näkyy ja miten se ei katoa, vaikka joka päivä ei olisikaan hyvä päivä. Kirja kertoo ja sanoittaa upeasti aikuisten ja lasten välistä rakkautta. Tarinaa kehystää ihana pehmeä kuvitus, joka sai ainakin minut hyvälle tuulelle. Kuten koko kirja. 

Jos vielä mietit mitä ostaa jollekin pienelle tai vähän isommalle lahjaksi, niin minä annan ääneni tälle. Juuri vinkkasin tästä lahjaa etsivälle tuttavalleni, joka kuulemma melkein itki jo kirjaa selaillessa ja päätyikin kirjan ostamaan. Jes! Saattaa olla, että sujautan itsekin tämän jonkun lahjapakettiin...

Suosittelen kirjaa ihan kaikille, mutta etenkin yhdessä luettavaksi lapsiperheissä.


maanantai 11. joulukuuta 2017

Kepler62 ja uusi dekkarisarja nuorille

Viime aikoina olen jälleen lukenut enemmän kirjoja, kuin mitä ehdin blogata. Tuntuu vähän siltä, että kun luen etenkin lastenkirjoja, niin ehdin käsitellä niitä sen jälkeen niin paljon töissä, että meinaan unohtaa tuoda ne tänne. Ja kun aikaa kuluu, niin ei jaksaisi enää toistaa itseään vielä täälläkin. Pieniä, mutta tällä hetkellä todellisia kompastuskiviä tämän bloggaajan tiellä. Mutta olen muutaman koontipostauksen räpeltänyt kasaan, ja tässä niistä ensimmäinen.

IMG_0805

Bjorn Sortland & Timo Parvela: Kepler62 - Kirja kuusi: Salaisuus, Wsoy 2017
Kuvitus: Pasi Pitkänen
Suomentanut: Outi Menna
Sivut: 187
Kirjastosta

Kepler62-kirjasarjan viimeisen osan kanssa kävi kuten vähän pelkäsinkin; Sortlandin osuudet eivät ole olleet lemppareitani, ja viimeinen osa oli pettymys. Sortland ei ole mielestäni yhtä hyvä kuljettamaan juonta, luomaan jännitettä ja kokoamaan palasia yhteen kuin Parvela. Tämä viimeinen osa oli liian sirpalemainen, löysä ja väkivaltainen. En ymmärtänyt kaiken romantiikan ja väkivallan tarpeellisuutta, sillä ne tuntuivat ajavan tarinan syvällisemmän osuuden yli. Loppuratkaisu oli kuitenkin odotettu ja ihan hyvä.

Kepler62 on kokonaisuutena hyvä kirjasarja, mutta harmittaa, ettei sen osat ole keskenään tasalaatuisia. Lisäksi kirjat ovat huomattavasti rankempia mitä pidemmälle sarja etenee. Ensimmäistä osaa uskaltaa suositella melko nuorellekin lukijalle, mutta viimeisiä osia ei. Tämän kanssa pitäisi kasvaa kuin Pottereita lukiessa.

Kirjasarjasta on tulossa toinen tuotantokausi, mitä ikinä se kirjojen kohdalla tarkoittaakaan, ja toivon, että sen kanssa on ratkottu ongelmat, jotka nyt vaivaavat näitä ensimmäistä kuutta osaa. 

Aion kuitenkin jatkossakin suositella kirjasarjaa, mutta viimeisiä osia varauksella nuorimmille lukijoille. 


IMG_0806

Camilla ja Viveca Sten: Syvyyksissä (Synkät vedet #1), Otava 2017
Suomentanut: Tuula Kojo
Sivut: 268
Kirjastosta

Syksyn yllättäjä taitaa olla Camilla ja Viveca Stenin - äiti ja tytär! -yhdessä kirjoittama Syvyyksissä. Hieno perusdekkari nuorille, jonka miljöönä on upeasti eloon herätetty Itämeren saaristo. Kirjan tunnelma ja jännitys veivät mennessään. Mikä voisikaan olla kutkuttavampaa kuin saaristoon kadonneet ihmiset ja mysteerit, joita tuntuu riittävän jokaisen kylmää hönkäilevän saarennyppylän takana? Kirjassa on mystiikkaa, myyttejä ja salaisuuksia. Teos ottaa myös hienosti kantaa Itämeren saastuneisuuteen. Mielestäni sopii eri-ikäisille lukijoille hyvin.

Kirjan heikkouksia oli paikoitellen tökkivä ja virheellinen kieli. Ainakin heti alussa oli sellainen kirjoitusvirhe, että olisin saattanut jättää lukematta, ellei työkaveri olisi kirjaa kehunut. Lisäksi lopussa kun isoin salaisuus oli paljastunut, niin itseltäni meinasi loppua kiinnostus lukea viimeiset sivut. Vika ei liene kirjan, vaan kärsimättömän lukijan, sillä pidin kirjasta kyllä muuten kovasti.

Syvyyksissä aloittaa Synkät vedet -kirjasarjan, jonka melko varmasti luen, jos sarjassa pysytellään saaristossa. Suosittelen ehdottomasti tutustumaan.

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Astrid Lindgren: Ronja, Ryövärintytär

IMG_0724

Astrid Lindgren: Ronja, Ryövärintytär, Wsoy 2015 
Sivut: 268
Suomentanut: Tuula Taanila
Kuvitus: Ilon Wikland
Alkuteos: Ronja Rövardotter 1981
Kirjastosta

Kirjoitin lokakuussa Peppi Pitkätossusta ja suhteestani Astrid Lindgreniin. Tai itseasiassa sen suhteen puuttumisesta, sillä Lindgrenin tarinat ovat enimmäkseen vieraita minulle. En ole lukenut tai kuullut niitä lapsena, tai jos olenkin, niin en muista sitä. Olen ollut niin vahvasti muumilapsi, että moni muu on jäänyt sen varjoon. Nyt vanhempana ja lastenkirjallisuudesta uudelleen innostuneena on Lindgren alkanut kiinnosta enemmän. Luettuani Pepin oli luontevaa siirtyä lukemaan Ronja, ryövärintytär, siirtyä anarkistista toiseen. Veljeni Leijonamielen olen lukenut kahdeksan vuotta sitten.

Voi miksi tätä ei ole luettu minulle lapsena? Ronja, ryövärintytär on niin upea klassikko, että lukemisen jälkeen harmittelin, että näin hieno tarina on ollut minulta pimennossa näin pitkään. Kirjan tarina on ikiaikainen. Siinä on kaikkea tuttua, kuin palasia poimittuna perinteisistä tarinoista, ja silti se on aivan oma tarinansa. Tarina, jossa hahmot ovat ryöväreitä, yhteiskunnan normeja rikkovia, mutta silti hyväsydämisiä hölmöjä. Tarina, jossa on vahvoja naisia miesten maailmassa - vaikka yhtälailla se on naisten maailma. Tarina, jossa kipunoi rakkaus toisiin ihmisiin ja luontoon. Tarina, joka käsittelee luonnon ja eläinten kunnioitusta ja kohtelua, kuinka sen pitäisi olla hyvää.

Rohkea ja hurjapäinen, mutta silti sydänjuuriaan myöten täyttä kultaa oleva Ronja voitti minut puolelleen samoin kuin Peppi teki lokakuussa. Vaikka Ronja joutuikin omaan makuuni hieman liian usein vaikeuksiin ja päätyi pelastettavaksi, ja vaikka turhan usein hänen maailmaansa pyöri isän tai pojan ympärillä, niin silti Ronja oli ihana.

Kirjan luontokuvaus ja viisaus oli kuitenkin se, joka minut lumosi lopullisesti. Olisin lukenut kirjan hetkessä, ellen olisi halunnut tankata jokaista lausetta kuin suurempaakin totuutta, sillä kirja on täynnä todella taitavia kohtauksia ja kuvauksia sekä syvälle uppoavia ajatuksia. Kirjallisuuden helmi, joka on samaan aikaan seikkailutarina ja filosofinen eepos.

Tietenkin kirja on lastenkirja, mutta onneksi siitä voi nauttia myös aikuinen lukija. Jos minulla olisi lapsi, jolle lukea kirjoja, olisi tämä pinossa päällimäisenä Pepin ja muumikirjojen kanssa.

Lindgren on onnistunut luikertelemaan nopeasti suosiooni ja tutustuminen hänen tuotantoonsa jatkuu. Mutta ehkä seuraavaksi voisin lukea kirjailijan elämäkerran.

perjantai 1. joulukuuta 2017

Hyvästi marraskuu

IMG_0652

Niin vain päättyi loputtoman pitkältä ja sielua nakertavan synkältä tuntunut marraskuu. Ei tule ikävä. Koko kuukauden energialevelit olivat miinuksen puolella huolimatta siitä, oliko nukkunut viisi vai viisitoista tuntia. Peiliin katsominen tuntui päivä päivältä kurjemmalta, kun takaisin katsoi aina vain se sama väsynyt naama ja kahvinkulutukseni olisi riittänyt synnyttämään varmaan kolme vatsahaavaa. Välillä mietin, että miten kukaan voi selvitä tästä hengissä ja miten itse on ikinä aiemmin onnistunut siinä. Onko marraskuu ollut aina näin raskas? 

 IMG_0653

Välillä musertavan pimeältä tuntuneen marraskuun keskellä ollut ehkä tärkeämpää kuin koskaan keskittyä niihin elämään hyviin juttuihin ja tehdä asioita, joista nauttii. Vaikka välillä se onkin tuntunut melkoiselta väkisin väkertämiseltä.

Hyviä juttuja on ollut esimerkiksi töissä. Vaikka aamuherätykset ovat tuntuneet lähinnä itsensä kiduttamiselta, niin kivoihin työjuttuihin uppoutuminen on kuitenkin saanut hetkeksi unohtamaan pimeyden ikkunan takana. Ja kun välillä ei ole muuta jaksanut tehdä kuin käydä töissä, niin onhan se tärkeää, että se on tuntunut mukavalta. Marraskuun viimeisenä päivänä pääsin kouluttautumaan Tampereelle, josta nämä kuvat, ja se toi kyllä iloa ja uskoa siihen mitä tekee.

Työjutuista voikin sitten siirtyä leppoisasti opiskelujuttuihin, sillä marraskuussa onnistuin vihdoin ja viimein tekemään ja palauttamaan yhden raportin, joka on roikkunut aika monta kuukautta (...) ja josta on riippunut yhdeksän opintopistettä. Nyt on pisteet tallella ja aivan aidon rehellisesti puuttuu enää oppari. Jes.

Työ- ja koulujuttujen vastapainoksi tein onneksi muutakin. Kavereiden kanssa ei pahemmin ole kahvikupillisia tai suklaakakkupaloja laskeskeltu, kun on tavattu. Välillä on vaihdettu kuulumisia, välillä haukotuksia, mutta väliäkö sillä, kun on saanut sentään haukotella hyvässä seurassa. 

Marraskuussa kävin myös Taideakatemian yössä, joka on Turun Taideakatemian opiskelijoiden järjestämä ilmaistapahtuma täynnä ohjelmaa; tanssia, sirkusta, teatteria, musiikkia ja paljon muutakin. Taisin olla ensimmäistä kertaa, ja kylläpä vaan voi inspiroitua siitä mitä muut tekevät!

Marraskuun tärkein voimavara oli silti niinkin yksinkertainen juttu kuin iltakävelyt. Jossain kaiken väsymyksen seassa kahlatessani tajusin, ettei marraskuusta vaan tule mitään, jos en liiku ulkona. Vaikka lähteminen on ollut usein aika haastavaa, niin joka kerta se on kannattanut. Pimeydessä kävely tuntuu myös aika lohdulliselta, suojaisalta ja toisaalta kaupungin valoissa kävely on aika tunnelmallista. Vaikka ajatus tuntuisi karseammalta kuin mikään, niin suosittelen. Vaikutus mielialaan on ollut täällä ainakin aivan oleellinen.

IMG_0685

Lisäksi luin, tietenkin. Pääasiassa lastenkirjoja, joista suuri osa Finlandia-ehdokkaita.

M A R R A S K U U N  K I R J A T

Björn Sortland & Timo Parvela: Kepler62 - Kirja kuusi: Salaisuus (Arvio tulossa)
 
Kaj Korkea-Aho & Ted Forsström: Zoo! Viraalit nerot (Arvio tulossa)
Camilla Sten & Viveca Sten: Synkät vedet 1 - Syvyyksissä (Arvio tulossa)
Ninka Reittu: Sinä olet superrakas (Arvio tulossa)
Mauri Kunnas: Koiramäen Suomen historia (Arvio tulossa)
Sanna Mander: Avain hukassa (Arvio tulossa)
Liv Strömquist: Nousu & tuho (Arvio tulossa) 

Kuukauden paras teos oli ehdottomasti Liv Strömquistin sarjakuva-albumi Nousu & Tuho, joka herätti niin paljon ajatuksia, etten varmaan saa niistä edes puolia kirjoitettua ulos. Pidin myös kovasti Ninka Reittun kirjasta Sinä olet superrakas ja Finlandia-palkinnon napannut Sanna Manderin Avain hukassakin oli oikein hyvä. Blogitekstit tulevat jahka ehdin ja jaksan kirjoitella, ja keksin jostain tarpeeksi valoa kuvata kirjoja. Asuntooni kun ei tällä hetkellä tihku valoa mistään.

Toivotaan valoisampia hetkiä, energisempiä päiviä ja tunnelmallisia iltoja! Teille, minulle, kaikille!

keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Eveliina Talvitie: Miten helvetissä minusta tuli feministi?


Eveliina Talvitie: Miten helvetissä minusta tuli feministi?
 Wsoy 2016
Sivut: 216
Graafinen suunnittelu: Mika Tuominen
Kirjastosta

Luin lokakuun alussa Eveliina Talvitien kertomuksen siitä, miten hänestä, tavallisesta porilaistytöstä, tuli feministi. Tarina on melko tyypillinen kasvukertomus siitä, kuinka elää tiettyjen opittujen sukupuoliroolien ja normien mukaan, kunnes herää kyseenalaistamaan ne syystä tai toisesta. Tuttu tarina, joka ei välttämättä tarjoa mitään uutta kaltaiselleni syvien vesien feministille, mutta joka on silti tärkeä. 

Talvitien tarina on jälleen yksi hyvä esimerkki siitä, miten meitä kasvatetaan tiettyyn muottiin, millaisia ongelmia yhteiskunnassamme on ja miten ne tiedostamalla voi oppia toimimaan eri tavalla. Talvitien tarina on helppo väylä oppia ymmärtämään mitä on feminismi, miten feministiksi saattaa tulla ja mitä se oikeastaan tarkoittaa. Sekä saada otetta niistä syvään juurtuneista rakenteellisista epäkohdista, joita yhteiskunnassamme edelleen on, vaikka kuinka oma henkilökohtainen kokemusmaailma ei niitä tunnistaisikaan.

Talvitien kirja osui käteeni samassa rytäkässä kun luin ison kasan muitakin feministisiä teoksia. Niiden joukosta tämä ei erityisemmin erottunut, tai tuonut kentälle mitään uutta, mutta toimii hyvänä perusteoksena aiheesta. Henkilökohtaisten kokemusten kautta on aina jotenkin helpompi saada kiinni ja ymmärtää sellaisiakin aiheita kuin feminismi. Minusta oli mahtava lukea toisen kertomus siitä, miten hänestä tuli feministi.

Mutta miten helvetissä minusta sitten tuli feministi? No, voisin itsekin kirjoittaa aiheesta vaikka kirjan. Tai laajahkon esseen ainakin. Feministiksi kun ei aina niin vain synnytä, vaan sitä kohti kuljetaan mutkaista polkua, käydään läpi useita kipupisteitä ja löydetään itsensä kyseenalaistamasta milloin mitäkin. Se on tarina, jossa riittää kerrottavaa varmaan aika monella. Ja koska ihminen ei koskana ole valmis, niin samaan tapaan oma tapa olla feministi muuttuu ja muovautuu. Toivottavasti joka päivä vähän tiedostavampaan ja reilummin toimivaan suuntaan.

Minusta kuitenkin tuli jonkin sortin feministi silloin kun maailmani mureni tajutessani, ettei se olekaan kaikille tasa-arvoinen. Olin vasta lapsi kun ymmärsin, että sukupuoleni saattaa vaikuttaa siihen miten minua kohdellaan tai mitä minulta odotetaan, ja sehän oli aivan täysin typerä ajatus. En tietenkään silloin ajatellut itseäni feministinä. Enkä vielä silloinkaan, kun yläasteikäisenä lopetin päivittäisen meikkaamisen kun en hyväksynyt sitä, että minun odotettiin meikkaavan mutta luokan poikien ei. Vaikka usein koin ja muiden suusta sain kuulla, etten ole kuten toiset tytöt, vaan rikon normeja olemalla mitä olenkin, niin en ajatellut itseäni feministinä. En ajatellut taistelevani mitään vastaan. Olin vain minä, en ihan kaikkia juttuja ymmärtävä tai niistä piittaava, kyseenalaistava, monesti vähän ulkopuolinen tai ainakin monissa tilanteissa koin itseni sinne kuulumattomaksi. 

En ajatellut olevani feministi vuosiin, koska käsitykseni feministeistä oli juuri niin väärä kuin mitä se voi olla. Feministithän vihaavat miehiä, jättävät rintaliivit käyttämättä, sääret ajamatta ja meikit ostamatta. Feministit tinttaavat miehiä kuonoon ja halveksuvat jokaista naisihmistä, joka muistuttaa naisihmistä. Liittyi tähän karsastavaan mielikuvaani varmasti vielä muutakin, mutta nämä ovat jääneen parhaiten mieleeni.

Onneksi otin asioista selvää. Onneksi tajusin, että feministien suhteen olin väärässä. Ja halusinpa tai en, tajusin olevani feministi. Olin sitä jo lapsena, vielä enemmän teininä ja todella paljon aikuisena. Vuosi vuodelta tiedostavammin, lisää oppien ja kasvaen. Vuosi vuodelta tasa-arvoa tiukasti eteenpäin vieden, yksin ja yhdessä muiden kanssa.

Siten helvetissä minusta tuli feministi. 

Ps. Miten sinusta tuli feministi?